Ota kori ja paistinpannu mukaan, nyt lähdetään sienimetsään. Nimillä Fungi ja Morels tunnettu korttipeli on sienestystä kahdelle.

Fungin perusidea on kerätä samanlaisten sienten settejä ja pisteyttää ne paistamalla. Kyseessä on sienestäjien kaksinkamppailu: pelaajat kulkevat metsäpolkua ja poimivat vastaan tulevia sieniä vuorotellen. On pidettävä silmällä, mitä sieniä edessä päin näkyy ja mitä lajeja pelikaveri ehkä yrittää kerätä. Jokaisella vuorolla on merkitystä.

Metsästä löytyy sieniä – ja muutakin

Fungin laatikko on kätevän pieni ja peli koostuukin pelkistä korteista. Kuvitukset ovat omaan silmääni kauniita, ja idyllisissä maisemissa kasvavat kymmenen erilaista sientä ihan houkuttelevat poimimaan. Säännöt sen sijaan on painettu hiukan hankalalle, moneen osaan taittuvalle “lakanalle”. Säännöt on kuitenkin selitetty selkeästi, eivätkä ne monimutkaiset olekaan.

Pelaajien väliin tulee “metsä”: kahdeksan satunnaista korttia rivissä kuvapuoli ylöspäin. Rivin toisessa päässä on kenkäpari-kortti muistuttamassa, että kaksi ensimmäistä korttia ovat pelaajien “jalkojen juuressa”, heti poimittavissa. Sienten ohella metsästä voi poimia myös paistinpannuja, koreja, voita ja siideriä (miksi näitä löytyy käyttökelpoisessa kunnossa metsäpolun varrelta, jää arvoitukseksi).

Vuorollaan voi tehdä vain yhden toiminnon, mikä saa pelin rullaamaan mukavan nopeasti. Useimmiten poimitaan käteen jompi kumpi kahdesta helposti tarjolla olevasta sieni- tai muusta kortista. Myös kauempana polulla olevan kortin saa poimia, mutta kurkottelusta pitää maksaa keppikorteilla, joita puolestaan hankitaan myymällä vähintään kaksi samanlaista sientä kädestä markkinoille.

Korissa vai kompostissa?

Kuten oikeallakin sieniretkellä, sienten keräilyä rajoittaa sienikorin suuruus – eli käsikorttirajoitus. Kädessä saa olla lähtökohtaisesti korkeintaan kahdeksan korttia. Jokainen poimittu korikortti nostaa rajaa kahdella, mikä helpottaa peliä ja on lähes välttämätöntä hyvien pisteiden keräämiseksi. Kädenhallinta on silti olennainen osa peliä.

Aina vuoron lopuksi rivin ensimmäinen poimimaton kortti siirtyy “kompostiin”. Toiseen päähän käännetään vastaavasti esiin lisää kortteja niin, että polulla on aina näkyvissä seuraavat kahdeksan korttia. Tämä kuvaa hyvin sieniretken edistymistä ja sienille tyypillistä nopeaa pilaantumista.

Jos missaa toivesienensä polulla, yksi toimintovaihtoehto on poimia se kompostista ennen sen pilaantumista. Jekku on siinä, että jos valitsee kompostin, on poimittava kaikki siellä olevat kortit, ja se käy vain, jos ne mahtuvat käsikortteihin. Kompostissa voi olla 1–4 korttia, ja mikäli kumpikaan pelaaja ei poimi niitä, ne poistuvat lopullisesti pelistä viidennen kortin saapuessa kompostiin.

Sienipaistosta

Jos on kerännyt vähintään kolme samanlaista sientä, sienten paistaminen eli pisteyttäminen on myös vaihtoehto. Tämä vaatii paistinpannun – yhden saa pelin alussa, mutta loput pitää poimia metsästä. Pannut ovat kertakäyttöisiä, ja kerrallaan voi paistaa vain yhtä sienilajia, joten ruokatauon ajoitusta kannattaa harkita tarkkaan.

Settienkeräilypelien tapaan sienet vaihtelevat arvoltaan ja saatavuudeltaan. Harvinaisinta pallohuhtasientä on pakassa vain kolme kappaletta, mutta jokainen niistä on peräti kuuden pisteen arvoinen. Muut sienet ovat 1–4 pisteen arvoisia ja halvempia tietenkin löytyy helpommin. Myös sienten myynnistä saatavien keppien määrä vaihtelee yhdestä neljään korttia kohden.

Kerättyjen sienten määrä ei vaikuta korttien arvoon. Sen sijaan lisäpisteitä voi hankkia heittämällä paistoksen sekaan voita (+3 pistettä) tai siideriä (+5 pistettä), jos sieniä on tarpeeksi eli vähintään neljä tai viisi.

Varo myrkkysientä

Sienisoppaa sekoittavat vielä kärpässienet ja yökortit. Jos metsästä tai kompostista poimii kärpässienen, käsikortit on heti karsittava neljään – paitsi jos omistaa koreja, jolloin saa pitää enemmän kortteja. Ominaisuutta voi käyttää hyödyksikin, jos käsi on päässyt täyttymään hyödyttömillä korteilla. Kärpässienen vaikutus kestää kahden vuoron ajan, sitten se heitetään pois.

Kuu- ja yökortit puolestaan tuovat hyvällä onnella mukavasti pisteitä. Poimittu kuukortti vaihdetaan välittömästi johonkin kahdeksasta sienten yökortista. Yökortti vie kädestä vain yhden kortin tilan, mutta vastaa kahta sientä pannulla tai keppiostoksilla, eli on tuplasti tavallisen kortin arvoinen. On kuitenkin yllätys, minkä lajin saa.

Painettujen sääntöjen mukainen lopetus on hiukan äkkinäinen, joskin ennakoitavissa: peli päättyy, kun viimeinen kortti nostetaan metsästä. Tällä voi joskus taktikoida ja lopettaa pelin, ennen kuin vastustaja ehtii paistaa viimeiset sienensä. Yhtä hyvin voi kuitenkin käyttää lisäosaan tuotua sääntöä: kumpikin pelaaja saa vielä yhden mahdollisuuden paistamiseen, kun viimeinen kortti on poimittu.

Kelpo kaksinpeli

Nimenomaan kahdelle hengelle suunniteltuja pelejä osuu kohdalle melko harvoin. Fungi on mukava kaksinpeli, jossa on toimiva teema. Se on sopivan lyhyt satunnaiseen pelailuun ja tarpeeksi helppo opettaa nopeasti uudelle pelikaverille. Verrattuna toiseen kevyeen luontoaiheiseen korttipeliin Biotopiaan, jota olen äskettäin testannut, pidemmän tähtäimen suunnittelulla on Fungissa suurempi merkitys ja mahdollisuuksia erilaisiin strategioihin enemmän.

Pidän siitä, ettei kaksinpelissä ole kovin paljon ilkeämielistä vuorovaikutusta tai “köydenvetoa”, mutta peli pysyy silti kiinnostavana. Vastustajan nenän alta pystyy nappaamaan tärkeitä kortteja, mutta se voi vaatia keppien käyttöä, eikä vuoroja ja käsikorttipaikkoja välttämättä ole varaa tuhlata itselle hyödyttömästi. Sienet nimittäin katoavat polulta yllättävänkin nopeasti joko koreihin tai kompostiin, ja hyvä apaja voi livahtaa ohi, ellei ole tarkkana.

Pienen miinuksen peli saa työläästä ylläpidosta: rivistä poistuu joka vuorolla kortti tai kaksi, joiden tilalle nostetaan toiseen päähän uusia, joten jokaisen vuoron välissä pitää muiden 6–7 kortin riviä siirtää pöydällä pykälällä tai kahdella. 

Kaikkia tämä ei haittaa, mutta itse pelaan mieluummin niin, että “polku” kulkee vajaan ympyrän tai neliön muotoisena, ja sen aukkokohta kiertää pöytää pelin edetessä. Näin korttien liu’uttamista pöydällä tulee vähemmän, eikä kenkäkorttiakaan välttämättä tarvita.

Huomautettakoon myös, että Pohjoismaisesta painoksesta löytyi yksi virheellinen yökortti, mutta korvaavan sai helposti pyytämällä.

Fungi ja Morels

Fungi on eurooppalainen versio alunperin Yhdysvalloissa Morels-nimellä ilmestyneestä pelistä. En ole alkuperäistä pelannut, mutta nettitietojen perusteella pelit ovat sisällöltään käytännössä samanlaiset, Fungissa on vain pieniä sääntöviilauksia kärpässienen käytössä.

Komponenteissa sen sijaan eroa on paljonkin. Ensinnäkin Morelsissa kepit ja aloituspannut ovat pahvikiekkoja, ja ilmeisesti tämän vuoksi Morelsin laatikko on suurempi kuin Fungin. Kenkäkorttia vastaavaa komponenttia ei Morelsissa toisaalta ole.

Toiseksi Fungin kortit on tehty kokonaan uusiksi: kortit ovat eri kokoisia, kaksi sienilajia on vaihdettu ja kaikki kuvat on piirretty uudestaan – ja paljon hienommin minun mielestäni (paitsi että kaksi tattilajia saattavat mennä keskenään sekaisin). Fungin sienikortteihin on myös lisätty olennainen tieto niiden määrästä pakassa, mikä Morelsissa kerrotaan vain pelaajan apukorteissa.

Fungi on minusta kokonaisuutena parempi, vaikka korttien kauneus on toki makuasia. Huono puoli joka tapauksessa on, että Morelsiin ilmestynyt lisäosa Foray ei ole yhteensopiva Fungin kanssa, eikä suunnitelmia sen julkaisemiseksi Euroopassa ilmeisesti ole.

Suomalainen näkökulma

Vielä yksi ero on, että sienet on Fungissa nimetty tieteellisillä nimillä Morelsin englannin sijasta. Olisi kieltämättä vielä hauskempaa, jos nimet olisivat suomeksi, mutta sienet on sentään esitelty lyhyesti suomeksi sääntökirjassa. Nimillä ei kuitenkaan ole muuta tehtävää kuin tukea kuvitusta korttien erottamisessa toisistaan, ja nimet voisi periaatteessa yhtä hyvin korvata vaikka väreillä tai symboleilla, joten näin sama peli käy koko Eurooppaan.

Mukavasti pelin kymmenestä sienilajista peräti seitsemää tavataan Suomessa, tosin kaksi on harvinaisia. Vieraampien sienten ohella siiderin tai keppien käyttö ei liene kovin tuttua useimmille suomalaisille sienestäjille, mutta pohjoismaiseen painokseen tuskin oli mahdollista tilata uusia kuvituksia.

Fungi on tästä huolimatta mainio peli, joka varmasti toimii esimerkiksi lahjana innokkaalle sienestäjälle, joita Suomesta löytyy runsaasti.

Faktat Fungista:

Suunnittelija: Brent Povis

Julkaisija: Two Lanterns Games (Morels, 2012), Pegasus Spiele (Fungi, 2014), Lautapelit.fi (2022)

Mutkikkuus: Melko kevyt peli, jossa kuitenkin pääsee tekemään kiperiä päätöksiä. Hyville pisteille yltäminen vaatii sekä taitoa että tuuria, mutta pelaaminen sujuu myös ilman syväanalyyseja.

Onnen vaikutus: Korttituurilla on merkittävä vaikutus pelin kulkuun, mutta seuraavat kortit ovat aina molempien pelaajien tiedossa, joten myös hyvä suunnittelu on tärkeää.

Vuorovaikutus: Ei sisällä suoraa ilkeilyä, mutta vastustajan peliä voi vaikeuttaa nappaamalla hänen haluamansa kortit. Toisaalta omankin pelin rakentamisessa on yleensä ihan tarpeeksi tekemistä.

Teema: Teema toimii hienosti, ja mekaniikka tukee sitä, vaikka muutama teeman yksityiskohta onkin suomalaiselle sienestäjälle vähän vieraampi.

Uudelleenpelattavuus: Kevyeksi peliksi hyvä. Pelikerrat eivät tunnu liian samanlaisilta, ja erilaisia strategioita kannattaa kokeilla.

Kieliriippuvuus: Käytännössä kielivapaa. Eurooppalaisen Fungin sienikorteissa on tieteelliset nimet ja amerikkalaisessa Morelsissa nimet ovat englanniksi, mutta tällä ei ole merkitystä pelissä.

Pelaajamäärä: 2. Alkuperäisen Morelsin lisäosa Foray laajentaa pelin 3–4 pelaajalle, mutta lisäosa ei ole yhteensopiva Fungin kanssa.

Pituus: 20–40 min, ensimmäiset pelit voivat kestää hiukan kauemmin.

Lähde

Dinner in Parisissa pelaajat ovat ravintolayrittäjiä, jotka kilpailevat pariisilaisen torin markkinapaikoista. Kilpailu on kovaa, kun ravintolat taistelevat tilasta ja samoista tavoitteista.

Dinner in Parisissa saa olla tarkkana, mitä muut pelaajat suunnittelevat. Usein pelaajat pääsevät yllättämään toisensa valinnoillaan, sillä pelissä on monenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa toisten peliin – pelissä kun on paikoin kyse aluehallinnasta ja kilpajuoksusta osin samojen tavoitteiden perässä.

Dinner in Paris on ensimmäinen peli The Trolls -suunnittelijaryhmältä (Les Trolls Associés). Nimen takana olevien hahmojen henkilöllisyys on haluttu syystä tai toisesta pitää salassa. Ranskalainen ryhmä on tehnyt hyvää työtä.

Sen huomasi myös Suomen Leluyhdistyksen raati nimetessään Dinner in Parisin Vuoden strategiapeliksi 2022. Valinta näyttää kuitenkin tulleen peliharrastajille hieman yllätyksenä, sillä peliä ei ole vielä samalla tavoin noteerattu kansainvälisesti muualla. Pääosin peliarvosteluissa sitä on silti näytetty pitävän ihan kelpo pelinä.

Katsaus yleisilmeeseen

Dinner in Parisin graafinen ilme on kaunis ja komponentit palvelevat hyvin pelaamista – yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Terassilaatat ovat mielestäni hieman onnettomia 1 cm × 1 cm -kokoisia ja melko ohuita pahviruutuja, jotka eivät mahdu kunnolla pelaajalaudan uriin. Ne on kyllä suunniteltu oikean kokoisiksi, mutta pahvialustasta irroittaessa jokaisen terassilaatan reunoihin on jäänyt alustan kiinnikekohdista pienet ulokkeet, joten ne olisivat tarvinneet varsinaista kokoa enemmän tilaa laudan urissa. Vaikkapa muoviset terassilaatat olisivat tehneet pelistä vielä hieman laadukkaamman näköisen kokonaisuuden.

Muilta osin komponenttien laatu on oikein hyvä. Ilmeisesti ensimmäisissä painoksissa ranskaksi ja englanniksi korttien laatu on ollut niin heikko, että asiakkaat ovat saaneet tilata korvaavia korttipakkoja. Korttien laatua on kuitenkin parannettu, ja ongelma on korjattuna kaikissa julkaisuissa vuoden 2021 kesästä lähtien.

Dinner in Paris on pelattavuuden kannalta selkeä kokonaisuus. Ranskalaisuus näkyy pelin ulkomuodossa – se on jollakin tavalla boheemi ja ylpeä tavastaan näyttää kotikulmiaan maailmalle. Komponenteissa on myös hieman 80–90-lukujen lautapelien havinaa. On vaikea sanoa, onko se nostalgiaa, vaiko tahaton ilmiö jostakin seuraavanlaisesta: noiden aikojen lapsi, joka muistaa vanhat lautapelit, on huomannut, että lautapelejä tehdään tänä päivänä ihan uudella tavalla – siispä hän yrittää tehdä jotakin samaa itsekin. Kuten sanottua, tästä on vaikea sanoa paljoa. Tuoreesta The Trolls -suunnittelijaryhmästä ei ota selvää, onko kyseessä joukko ensikertalaisia, vai kenties hahmoja, joilla on pidempääkin kokemusta alalta. Monet seikat puoltavat itselleni ensimmäistä vaihtoehtoa.

Ravintolakoneisto rullaamaan

Jokaisella pelaajalla on oma pelaajalautansa, jossa terassilaatat on sijoitettuna neljään kategoriaan, ravintoloiden tason mukaan. Laudalla on myös tulomittari sekä informaatio ravintoloiden perustamisen vaatimista raaka-aineista, niistä kertyvistä tuloista ja pisteistä. Siitä näkee myös reaaliajassa terasseista kertyneet pisteet.

Ravintolat rakennetaan torin ulkolaidalle ja terassit tietenkin ravintoloiden eteen. Kunkin ravintolan terassien tulee olla yhteydessä toisiinsa, muttei toisten ravintoloiden terasseihin. Pulujen päälle terassia rakentaessaan pelaaja saa nostaa pulukortin, jossa on yleensä jokin sääntöjä rikkova bonus. Pulukortti saattaa esimerkiksi antaa pelaajan rakentaa oman terassinsa ei vain toisen pelaajan terassien viereen, vaan osin päällekin.

Vuorollaan pelaajalla on valittavanaan kolme toimintoa, joista kaksi ovat vapaavalintaisia. Ensimmäisenä toimintoja tulee aina nostaa marketissa tarjolla olevista resurssikorteista, tai pakasta, yksi kortti. Vapaavalintaiset toiminnot ovat: resurssikorttien nostaminen (uudelleen), ravintolan rakentaminen kädessä olevilla resurssikorteilla, terassien rakentaminen pelaajalaudan tulomittarissa olevilla tuloilla, tai tehtäväkortin suorittaminen. Näitä toimintoja pelaaja saa suorittaa vaikkapa saman useamman kerran, ja missä järjestyksessä haluaa.

Varallisuutta, eli rahaa, pelaaja tarvitsee yksinomaan terassien rakentamista varten. Jos pelaaja rakentaa terasseja, hän saa käyttää koko tulomittarissaan olevan varallisuuden kerralla, ja ostaa niin monta terassia niin monelle eri ravintolalleen kuin kykenee. Terassien rakentaminen tuo peliin laattojen asettelun elementin. Terassien sijoittelulla ja siitä huolehtimisella, että pelin aikana terasseja saa rakennettua mahdollisimman paljon, on suuri merkitys. Pelaajan tuleekin saada oma ravintolakoneistonsa rullaamaan siten, että varallisuus kasvaa tasaisesti, jotta hän saa rakennettua tehokkaasti terasseja.

Ravintoloiden rakentaminen kerryttää varallisuutta, ja pisteitä kuten terassitkin. Terasseja rakentaessaan pelaaja saa myös aika ajoin nostettua varallisuuttaan. Varallisuus ei hupene missään vaiheessa peliä. Saavutettu varallisuus onkin ikään kuin ”kuukausitulo”, jonka pelaaja saa käytettäväkseen kokonaisuudessaan joka vuoronsa aikana.

Tavoitteet ja tehtävät maustavat keitosta

Jokaiseen peliin nostetaan sattumanvaraisesti yhteinen tavoitekortti, joka sisältää kolme tavoitetta, ja kussakin tavoitteessa parhaiten onnistunut saa muita enemmän pisteitä. Tavoitekortti voi parhaimmillaan tuottaa yhdelle pelaajalle 30 pistettä, joten kulloisenkin pelin tavoitteet asettavat aina omanlaisensa kilpailuasetelman.

Tehtäväkortit ovat esimerkiksi tietyn muotoisen terassikokonaisuuden valmistuminen, tai terassien ulottuminen joihinkin torilla näkyviin elementteihin, kuten yhtyeeseen tai suihkulähteeseen. Loppupuolella peliä, kun terasseja on rakennettuna torille jo paljon, tehtäväkorttien suorittaminen kerryttää helposti lisäpisteitä. Tehtäväkorttien suorittaminen vie silti aina yhden toiminnon, ja terassien rakentaminen kannattaa kaikesta huolimatta suorittaa joka vuorolla. Jos suunnitelmissa on vielä avata uusia ravintoloita, ei toimintoja välttämättä riitä tehtävien suorittamiseen.

Dinner in Parisissa pelaaja joutuu priorisoimaan toimintojaan paljon ja optimoimaan saatavat pisteet, ottaen samalla huomioon toisten pelaajien liikeet. Peli onkin jännittävimmillään viimeisillä kierroksilla. Voit joutua jännittämään, ehditkö suorittaa kaikki aikomasi toiminnot, kun toinen pelaaja yllättää päättämällä pelin juuri kriittisellä hetkellä.

Faktat Dinner in Parisista

Suunnittelijat: The Trolls

Julkaisijat: Funnyfox (2021), Toyrock (2022)

Mutkikkuus: Dinner in Paris on mutkikkuutensa puolesta keskitasoa. Kun malttaa käydä säännöt huolella läpi, pelaaminenkin alkaa sujua muutaman kierroksen jälkeen, ja viimeistään toisella pelikerralla kouluikäisetkin pelaavat jo suvereenisti aikuisten rinnalla. Pelissä oppii melko nopeasti taktikoimaan ja lukemaan toisten peliä.

Onnen vaikutus: Kortit ovat tärkeitä, joten onnella on merkityksensä. Siksi kannattaakin pitää useampia suunnitelmia avoimena, ja tehdä reaktiivisesti oikeita valintoja.

Vuorovaikutus: Pelissä on perheille sopivaksi strategiapeliksi kohtuullisen reippaasti vuorovaikutusta. Toisten pelaajien suunnitelmia pystyy jonkin verran pilaamaan, ja valtaamaan juuri ne alueet, joita huomaa toisen tavoittelevan. Tämä taistelu viedään sitten Battle of the Chefs -lisäosalla todella aggressiiviselle tasolle, ja se onkin hyvä hankinta niille, jotka sellaista mielivät lisää.

Teema: Teema on mukavan erilainen. Samoilla mekaniikoilla olisi saanut aikaiseksi myös pelin täysin eri aihepiirillä. Silti jotkut mekaniikoista ovat loogisia nimenomaan teeman kannalta, kuten vaikkapa tulotason kasvaminen uusien ravintoloiden perustamisen ja terassialueiden laajentamisen myötä.

Uudelleenpelattavuus: Peliä pelaa mielellään uudestaan, sillä toisten pelaajien kulloisetkin valinnat vaikuttavat omaan peliin. Jokainen peli on omanlaisensa myös vaihtuvien tavoitekorttien myötä.

Kieliriippuvuus: Pelissä on jonkin verran tekstiä, ja korttien itsenäinen lukeminen on edellytys pelaamiselle.

Pelaajamäärä: 2–4 pelaajaa. Kaksinpelille optimoitu pelialue on pelilaudan toisella puolella.

Pituus: Ohjeellinen peliaika 40 minuuttia ylittyi reippaasti jopa kaksinpelinä.

Lähde

A Fake Artist Goes to New York on piirustuspeli, jossa kaikki piirtävät yhtä ja samaa kuvaa, mutta yksi piirtäjistä ei tiedä mitä piirretään.

A Fake Artist Goes to New York on japanilaista minimalismia parhaimmillaan. Pienessä korttipeliboksissa on vain ohjeet, paperilehtiö, tusseja ja 9 pientä valkotaululaattaa. Oikeastaan peliä voisi pelata pelkällä kynällä ja paperillakin.

Pelin säännötkin on luettu ja selitetty minuutissa eikä itse pelaamiseenkaan mene kuin viisi minuuttia. Voiko näin ohuesta paketista kuoriutua täysiverinen peli? Meidän mielestämme voi, ja vieläpä oikein salonkikelpoinen.

Piirustuspeli vai päättelypeli?

A Fake Artist Goes to New Yorkissa kaikki pelaajat piirtävät yhtä kuvaa, mutta yksi pelaajista ei tiedä mistä aiheesta. Oikeat taiteilijat yrittävät selvittää kuka on huijari ja huijari tietenkin yrittää esittää rooliaan uskottavasti.

Peli on lyhyt ja yksinkertainen: pelinjohtaja eli galleristi keksii aiheen ja aiheeseen sopivan sanan (kuvan esimerkissä aihe oli urheilu ja sana ”maali”). Galleristi sanoo aiheen ääneen ja kirjoittaa sanan (jota ei sanota ääneen) kaikkiin valkotaululappuihin ja jakaa pelaajille – paitsi yhdelle, jolle antaa lapun, jossa lukee vain X.

Sen jälkeen jokainen pelaaja vuorollaan piirtää yhden viivan piirustuslehtiöön. Kahden piirustusvuoron jälkeen sitten arvataan kuka oli valetaiteilija.

Huijari voittaa, jos ei paljastu. Jos hän jää kiinni, hän voi vielä voittaa arvaamalla oikein piirretyn sanan. Galleristi voittaa tai häviää yhdessä huijarin kanssa.

Monista partypeleistä (esimerkiksi Dixit) tutusti Fake Artistissa pitää tasapainoilla liian vaikean ja liian paljastavan pelaamisen välillä. Liian selkeä piirros avaa oven huijarille, pelkän suoran viivan vetäminen antaa huijarille mahdollisuuden vain matkia perässä. Fake Artistissa piirtäminen tuo tähän tuttuun dilemmaan omanlaisensa mausteen, mikä toimii oikein hyvin.

Tietenkin jo galleristin vihje ja sana ratkaisevat paljon, mutta artisteille peli antaa mielenkiintoisen pähkinän purtavaksi. Piirtämistaidolla ei ole juuri mitään merkitystä, eikä lopputuloksen näyttävyydellä ole useinkaan mitään tekemistä sen kanssa jääkö huijari kiinni vai ei.

Ison porukan peli

Fake Artistilla on monta hyvän partypelin ominaisuutta: säännöt selittää minuutissa, kuka tahansa pystyy pelaamaan, ei eliminaatiota ja useampi voi voittaa, yksi peli on todella lyhyt (viisi minuuttia), ja jos pelataan useampi erä, voi hypätä mukaan tai pois pelistä koska tahansa. Tietysti partypelin perusedellytyskin toteutuu eli Fake Artistia voi pelata isolla porukalla – viidelläkin onnistuu, mutta on parempi kun pelaajia on vielä enemmän. Mikään ei estä pelaamasta yli kymmenelläkin ottamalla lisää kyniä peliin.

Salaisen identiteetin peleistä Fake Artist erottuu edukseen sillä, että huijarilla on vähemmän painetta paljastumisesta. Monessa muussa pelissä tulee olla ylivarovainen mitä sanoo, mitä pelaa tai mihin katsoo, mutta Fake Artistissa näillä on vain vähän merkitystä ja siksi peli eteneekin yleensä rennosti ja vauhdilla.

Kuten kaikissa partypeleissä, peliporukka on kaikki kaikessa. Jos aaltopituudet eivät osu, voi peli käydä tylsäksi nopeasti. Lisäksi pelissä ei ole valmiina mitään kategorioita eikä vihjesanoja, joten galleristilta vaaditaan jonkin verran kekseliäisyyttä. Toisaalta peli on niin lyhyt, että sen voi jättää parempaan kertaan yhden viiden minuutin erän jälkeen.

Meillä Kankaanpään kaupunginkirjaston keskiviikkopeleissä on saatu Fake Artistista lukuisat hyvät naurut ja liki kaikki ovat pelistä pitäneet. Meidän peleissämme huijari on voittanut varsin usein, vaikka ei olisi ollut yhtään hajulla mitä muut tekevät.

Faktat A Fake Artist Goes to New Yorkista

Suunnittelijat: Jun Sasaki

Julkaisija: Oink Games (2011), Lautapelit.fi (2022)

Mutkikkuus: Säännöt ovat lyhyet ja helpot selittää.

Onnen vaikutus: Pelissä ei ole satunnaisia elementtejä.

Vuorovaikutus: Kaikki piirtävät kuvaa yhdessä ja yrittävät arvailla toisten motivaatioita.

Teema: Pelin teema rajoittuu nimeen.

Uudelleenpelattavuus: Peli on täysin avoin, eli uudelleenpelattavuus riippuu pelaajien kekseliäisyydestä.

Kieliriippuvuus: Vihjesana kirjoitetaan, joten on helpompaa jos kaikki puhuvat samaa kieltä ja osaavat lukea.

Pelaajamäärä: 5–10, mutta usempikin voi pelata jos on lisää kyniä.

Pituus: Laatikossa lukee 20 minuuttia, oikeasti 5–10 minuuttia.

Lähde

Lautapeliklassikko Carcassonne taipuu tällä kertaa yhteistyöpeliksi, jossa laattojen asettelun ohessa taistellaan sumua ja sen tuomia haamuja vastaan.

Carcassonne on yksi Suomen kotitalouksien suosituimpia moderneja lautapelejä. Ei siis ihme, että kaikenlaisia lisäosia, sisarpelejä ja muita virityksiä on vuosien varrella ilmaantunut. Nyt vuorossa on yhteistyöpeli Mist over Carcassonne, joka on suomeksi vääntynyt muotoon Carcassonne: Sumujen sankarit. Kyseessä on itsenäinen sisarpeli, jonka pelaamiseen ei tarvita alkuperäistä Carcassonnea.

Itse olen ponnistanut uusien lautapelien maailmaan juuri Carcassonnen kautta, joten tietynlainen nostalgianälkä houkutteli kokeilemaan myös uutta yhteistyöversiota. Vaikka pelin pariin voi helposti hypätä ilman minkäänlaista Carcassonne-tietämystä, niin arviossa pelejä vertaillaan vahvasti toisiinsa. Ihan syystä, koska yhteistyöpeli tavoittaa alkuperäisen pelin tunnelman hyvin tarkkaan.

Sumujen syövereissä

Sumujen sankarit on laattojenasettelupeli, jossa vuorotellen pelataan laattoja sekä laatalle seuraajia eli meeplejä ja samalla rakennetaan Carcassonnen kylää. Tarkoitus on saada valmiiksi kaupunkeja ja teitä (eli rakentaa ne joka reunalta umpinaisiksi), jolloin ne antavat pisteitä alueella olevalle seuraajalle. Mitä suurempi alue on, sitä enemmän pisteitä tulee. Pelaajat voittavat, kun kasaan on kerätty vaikeusasteesta riippuen tietty määrä pisteitä.

Pisteiden keräämistä haittaa sumu, joka tuo mukanaan aaveita. Jokaiselle laatalle jossa on sumua on laitettava siinä näkyvä määrä haamumerkkejä (paitsi jos jatkaa jotain vanhaa haamualuetta, jolloin merkkejä laitetaan yksi vähemmän). Jos merkit jossain vaiheessa loppuvat varastosta, peli on hävitty.

Aaveita voi onneksi karkottaa monella tapaa. Jos haamualueen saa kokonaan valmiiksi, kaikki sen alueen haamut poistetaan takaisin varastoon. Sumuja on kuitenkin yllättävän hankala rajata kunnolla, joten yleensä on tartuttava toiseen vaihtoehtoon – eli kun linna tai tie valmistuu, alueen voi jättää pisteyttämättä ja sen sijaan poistaa yhdeltä laatalta enintään kolme kummitusta.

Tähän dilemmaan kulminoituu koko pelin ydin. Pisteitä pitäisi kovasti kerätä, mutta samaan aikaan haamut valtaavat lautaa. Pelaajien onkin tasapainoteltava sen välillä, milloin ja mitkä tiet ja linnat kannattaa pisteyttää ja milloin on vain poistettava aaveita. Välillä laattoja on jopa aseteltava pisteiden kannalta epäedukkaasti, jotta haamujen määrä pysyy siedettävänä.

Jotain uutta, paljon vanhaa

Carcassonnen pelaajat ovat Sumujen sankareissa kuin kotonaan. Tiet ja kaupungit toimivat ja pisteytyvät kuten ennenkin sekä pelin perusrakenne on tuttu ja turvallinen. Vaikein opittava asia on sumu, sillä sumualueiden ei tarvitse jatkua loogisesti kuten muut rakennelmat, vaan ne voivat pysähtyä kuin seinään. Tämä muutos on täydelliseen Carcassonne-harmoniaan tottuneelle yllättävän kova pala sulattaa. Myös strategisesti tärkeä pellot on poistettu pelistä kokonaan, mikä saattaa herättää ärtymystä joissakin pelaajissa.

Toisaalta juuri hankalien peltojen puuttuminen tekee yhteistyöversiosta todella helposti lähestyttävän. Kokeilin peliä jopa kuusivuotiaan tyttäreni kanssa ja vaikka hän ei kaikkia nyansseja hoksannut, niin peli sujui yllättävän pienellä avustuksella. Erityisesti helpoin vaikeusaste on sellainen karvalakkiversio, joka on helppo esitellä melkein kelle vaan.

Peli monimutkaistuu vähitellen ja uudet vaikeusasteet eivät ole pelkästään tasoa “enemmän pisteitä, vähemmän haamuja”, vaan mukaan tulee myös uusia sääntöjä, ehtoja ja ongelmia. Esimerkiksi toinen vaikeusaste lisää peliin uusina laattoina linnat ja hautausmaat. Mitään legacy-meininkiä ei ole luvassa, mutta tasot pitävät huolen siitä, että sääntökuorma pysyy maltillisena.

Ei kuitenkaan pidä kuvitella, että Sumujen sankarit olisi jokin Carcassonnen kevytversio. Jo kakkostasolla on oltava skarppina, etteivät haamut hupene varastosta aivan alkumetreillä. Viimeisillä vaikeustasoilla haastetta on tarpeeksi jopa yhteistyöpelikonkareille. En väitä, että olisin itse sellainen, mutta minulle jo pelkästään neljäs vaikeustaso vaati monta uusintayritystä. Tähän vaikuttaa osittain myös laattatuuri, mutta kun ennakoi ja minimoi riskit, pääsee jo pitkälle.

Eikä tässä vielä kaikki!

Carcasonne: Sumujen sankarit on siinä mielessä monikäyttöinen, että sitä voi pelata myös lisäosana Carcassonnen kanssa. Lisäosasäännöissä sumulaatat ovat erityisen ilkeitä, sillä sumualueen jatkaja saa laittaa aaveen jonkun seuraajan viereen. Tämä vähentää pisteitä valmistuvasta alueesta. Sama meeple voi saada useamman haamumerkin ja kolmannesta merkistä koko seuraaja poistetaan laudalta. Hautausmaa taas antaa ympäröitynä yhden uuden seuraajan, jolloin pelaaja voi kerätä pelin aikana jopa neljä uutta meepleä. Mukana ovat myös linnat, jotka toimivat kuten yhteistyöpelissä eli ympäröitynä antavat kaksi pistettä jokaisesta ympärillä olevasta sumulaatasta.

Jos pelaajat haluavat, niin lisäosa on aika aggressiivinen kokemus. Haamuja jaellaan auliisti ja niiden avulla arvokkaat linna- ja peltokamppailut voi kääntää voitoksi, jos kilpailevat seuraajat saa poistettua laudalta. Sumu muuttaa myös peltopeliä merkittävästi, sillä sumualueet katkaisevat pellot, eikä peruspelin tapaisia megapeltoja pääse syntymään.

Pelissä laattoja on 60 eli lähes peruspelin verran. Se on lisäosalle paljon ja tekee Carcassonnesta väistämättä aika pitkän. Ohjeet kyllä mainitsevat, että sumua, hautuumaita ja linnoja voi pelata erikseen ja itse suosittelisin tätä ratkaisua tai rohkeasti poistaisin ennen peliä puolet lisäosan laatoista.

En ole Carcassonne-lisäosien suurin ystävä ja aiemmin ja olen pelannut kunnolla vain kahta ensimmäistä. Tämän heikon kokemuksen varjolla sijoittaisin Sumujen sankarit lisäosana ”voin pelata toisinaan” -kategoriaan. Ei siis pakollinen lisä, muttei täysi tuhnukaan.

Napakka peli

Sumujen sankarit on oikein onnistunut yhteistyö-Carcassonne, mikä on samalla sekä pelin vahvuus että heikkous. Tämän pariin on helppo houkutella Carcassonnea joskus pelanneita ja heille homma aukeaa heti kättelyssä. Peli toimii myös toisinpäin eli siitä on helppo kivuta ylöspäin kohti tavallista Carcassonnea. Toisaalta lautapeliharrastajalle on hankala perustella, miksi pelaisi Sumujen sankareita peruspelin sijaan, kun alkuperäinen on peltoineen ja lisäosineen monipuolisempi ja syvällisempi kokonaisuus.

Carcassonne: Sumujen sankarit on kuitenkin erinomainen valinta esimerkiksi ensimmäiseksi yhteistyöpeliksi – tarjolla on simppeli ja rivakka peli (kestää pelaajamäärästä riippumatta noin puoli tuntia), jossa on myös ajatusta mukana. Myös Carcassonnesta kiinnostuneiden, mutta taitotasoltaan vaihtelevien pariskuntien tai peliporukoiden kannattaa peliä testata. Viimeisenä suosituslistalla ovat soolopelaajat, joille peli antaa sopivaa pikku pulmailtavaa ja on laattojenasettelupelien suppeassa soolotarjonnassa parasta A-ryhmää.

Faktat Carcassonne: Sumujen sankareista:

Suunnittelija: Klaus-Jürgen Wrede

Julkaisija: Hans im Glück ja Lautapelit.fi (2022)

Mutkikkuus: Hieman jopa perinteistä Carcassonnea selkeämpi ainakin ensimmäisellä vaikeusasteella, koska peltopisteytys on poistettu. Toimii jopa kouluikäisten kanssa.

Onnen vaikutus: Laattatuuri vaikuttaa menestymiseen jonkun verran, mutta taidolla voi minimoida tuurin vaikutuksen.

Vuorovaikutus: Hyvin soolomainen kokemus. Yhdessä pelatessa asioita toki pähkäillään porukalla ääneen ja kartta on yhteinen, mutta peli on käytännössä samanlainen kaikilla pelaajamäärillä.

Teema: Sumut, haamut, hautausmaat ja linnat sopivat peliin hyvin, mutta eivät toisaalta ole mitenkään pelottavia.

Uudelleenpelattavuus: Kuusi eri vaikeusastetta antavat hyvin haastetta. Haastavimmat tasot ovat jo todella hankalia.

Kieliriippuvuus: Laatoissa tai muissa osissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–5.

Pituus: Noin 30 minuuttia.

Lähde

Lautapelioppaan joululahjasuositusten lista vuodelle 2022 on ilmestynyt. Kerromme myös Lautapelit.fi:n uutuuspeleistä ja parista pelipalkinnosta.

Joululahjasuositukset

Perinteinen joululahjasuosituslista on julkaistu! Listalta löytyy tämän vuoden peleistä parhaimmat ja jotain ajatusta siitä, kenelle ne sopivat. Toivon mukaan listasta on taas hyötyä joululahjaostoksilla.

Olisi myös arvokasta, jos jakelisitte linkkiä suosituslistaan sosiaalisessa mediassa, jotta se tavoittaisi myös niitä, jotka eivät lautapeliasioita netistä seuraa, mutta joille siitä voisi olla hyötyä.

Scout voitti À la Carte -palkinnon

Saksalainen Fairplay-lehti palkitsee joka vuosi parhaan korttipelin À la Carte -palkinnolla. Palkintoa on jaettu jo vuodesta 1991, eli sillä on pitkä historia. Tänä vuonna palkinnon voitti Scout, japanilaisen Kei Kajinon suunnittelema pieni kiipeämispeli.

Scout ilmestyi alunperin Japanissa One More Game!:n julkaisemana vuonna 2019, mutta Oink Gamesin monikielinen ja kansainvälisen jakelun saanut versio vuodelta 2021 toi pelin laajempaan tietoisuuteen. Scout olikin myös Spiel des Jahres -finalistina.

Scout on Krass Kariertin tapaan kiipeämispeli, jossa pitää lyödä pöytään pelattu yhdistelmä paremmalla yhdistelmällä. Kuten Krass Kariertissa, yhdistelmiä saa pelata kädestä vain jos yhdistelmän kortit ovat kädessä vierekkäin, eikä korttien järjestystä kädessä saa tietenkään muuttaa. Scoutissa lisäjippona kortit ovat kaksipuolisia ja jaon alussa saa valita, kummin päin kätensä pelaa.

Scoutista kirjoitan lisää alempana.

Jogo do Ano -palkinto Imperial Steamille

Spiel Portugal on myöntänyt vuoden 2022 Jogo do Ano -palkinnon Imperial Steamille. Pelin on suunnitellut Alexander Huemer ja julkaissut Capstone Games. Siinä rakennellaan rautateitä Itävallan eteläosissa 1839–1857. Luvassa on vaikeita valintoja ja vaativaa strategian kehittelyä.

Jogo do Ano palkitsee pääasiassa erittäin raskaita pelejä, eikä Imperial Steam ole poikkeus: BoardGameGeekin 1–5-asteikolla pelin raskaudeksi on arvioitu 4,13. Palkinnon muut ehdokkaat olivat Ark Nova, Coffee Traders, Golem ja Messina 1347.

Palkinnon aikaisempia voittajia ovat muun muassa Imperial Struggle, Barrage, Root ja Lisboa. Palkintoa on jaettu vuodesta 2006 alkaen.

Lautapelit.fi:n uutuuksia

Lautapelit.fi:ltä on ilmestynyt kaksi uutuuspeliä. Aivan edellisen uutiskatsauksen jälkeen ilmestyi Catan Kaksinkamppailu, joka on tuorein versio vanhasta Catanin uudisasukkaat -korttipelistä.

Korttipelillähän on jo ikää, se ilmestyi jo vuonna 1996. Vuonna 2010 siitä ilmestyi uusi versio Rivals for Catan, ja tämä nyt ilmestynyt Catan Kaksinkamppailu perustuu Rivals for Catanin neljänteen laitokseen vuodelta 2016. On tästä versioita!

Yhtä kaikki kyseessä on, kuten nimestä voi arvata, kaksinpeliversio Catanista. Peli ei ole mikään kepeä filleri, vaan aika raskas peli – jo alkuperäinen Catanin uudisasukkaat -korttipeli yllätti aikoinaan olemalla selvästi lautapeli-Catania raskaampi ja pidempi. Tämän uudenkin version kestoksi ilmoitetaan BGG:ssä 45–120 minuuttia. Pelissä on mukana helpompi intropeli ja erilaisia teemapelejä, jotka ovat haastavampia ja vähän pidempiä.

Pelin kulku muistuttaa Catania: noppia heitellään, tavaraa kerätään nopanheiton mukaan, uusia teitä ja asumuksia rakennetaan, kauppaa käydään ja niin edelleen. Lautapelit.fi:n esittelyvideo löytyy Youtubesta.

Aito tämän vuoden uutuus on Akropolis, Jules Messaud’n suunnittelema peli joka on alkujaan Gigamicin tuotantoa. Tässä kepeässä laattojenasettelupelissä rakennellaan kaupunkeja antiikin Kreikassa. Rakennelmat nousevat kerroksiin, joten kuten Ville Heinonen tiivistää: tämä on Kingdomino yhdistettynä 0–9:iin.

Peli on nopeasti etenevä 20–30 minuutin peli, joka toimii mainiosti perhepelinä tai peliharrastajien filleripelinä.

Tästäkin on esittelyvideo.

Kepeä pistesalaattipeli Point Salad ei ole vielä ilmestynyt, mutta tulee kohtapuoliin – sen julkaisupäiväksi on ilmoitettu 30.11.2022. Esittelyvideokin on jo.

Alunperin vuonna 2019 AEG:n julkaisema Point Salad on nopea draftauspeli, jossa on yli sata erilaista tapaa kerätä pisteitä: jokaisen kortin takana on erilainen pisteytysmekanismi. Pelaajat yrittävät kerätä itselleen mahdollisimman tuottoisan yhdistelmän kasviskortteja ja pisteytyskortteja.

Point Salad voitti vuonna 2020 Nederlandse Spellenprijsin parhaan perhepelin palkinnon ja pääsi vuonna 2021 Spiel des Jahresin suosituslistalle.

Tammikuun puolelle menee Mia London, Antoine Bauzan ja Corentin Lebrat’n lapsille suunnattu rikosmysteeri. Pelaajien on tarkkailtava paljastettavia asusteita. Kaikki näkyvät pelin aikana kahdesti, paitsi ne, jotka kuuluvat syylliselle. Mitkä asusteet puuttuvat? Tämä nokkela lastenpeli oli vuoden 2021 Kinderspiel des Jahres -ehdokkaana.

Ohjeita rasismin ja kolonialismin käsittelyyn peleissä

Fair Play : Confronting Racism and Coloniality in Games on Sabine Harrerin ja Leonardo Custódion tekemä mediakasvatusopas, jonka on julkaissut Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Ilmainen teos on saatavilla Pelikasvattajien verkoston sivuilta.

Teos käsittelee pääasiassa videopelejä, mutta mukana on myös asiaa, joka voi kiinnostaa lautapeliharrastajia. Kirja on suunnattu pelaajille, kasvattajille ja pelisuunnittelijoille, joita kiinnostavat rasismiin liittyvät kysymykset. Miten pelit kytkeytyvät rasismiin? Miten voidaan tunnistaa ja kohdata rasistista käytöstä peleissä? Millaisia voisivat olla kunnioittavat, antirasistiset pelit ja pelaamisen tavat?

Lautapeleihin liittyen teoksessa sivutaan muun muassa lautapelien kolonialistisia teemoja, mainiten Puerto Ricon, Mombasan ja Afrikan tähden kaltaisia pelejä.

Of course, neither The Star of Africa’s designer nor players who still enjoy this game today have ever meant any harm. The question is, now that we see this link between games, racism, and colonial history, what are we going to do next? One possibility would be to acknowledge that this connection is real and that it has been having real, often harmful, effects on people’s lives. A next step would be to look at other games that you suspect have similar contents and mechanics. That way we slowly learn to see how games, besides providing entertainment, have also been shaped by racism and coloniality.

Tekoäly on oppinut pelaamaan Diplomacya

Taannoin uutisoitiin Diplomacy-tekoälystä, joka pärjäsi pelin muunnelmassa, jossa ei neuvotella lainkaan. Vaikka Diplomacy sellaisessakin muodossa tarjoaa haasteita, tämä ei ole minusta sittenkään kovin kiinnostava saavutus, Diplomacyn ydin kun on nimenomaan niissä neuvotteluissa.

No, nyt Meta on saanut aikaan tekoälyn, joka voittaa ihmiset Diplomacyssa myös silloin, kun neuvottelu on mukana pelissä. Metan CICERO-tekoäly opiskeli peliä yli 125 000 ihmisten pelaamasta pelistä. Datassa oli sekä siirrot että pelaajien käymät neuvottelut.

CICERO pelasi 40 nettipeliä ihmisiä vastaan ja sijoittui parhaaseen kymmeneen prosenttiin kaikista vähintään kaksi peliä pelanneista pelaajista. Diplomacy-osaajat arvioivat CICEROn viestejä ja noin 10% viesteistä oli epäjohdonmukaisia suunnitelman tai pelitilanteen suhteen. Ulkopuolisen tutkijan Jonathan Gratchin mukaan on epävarmaa, missä määrin CICEROn menestys johtuu keskusteluista ja missä määrin hyvistä siirroista. Gratchin mukaan CICEROn toiminnassa on kuitenkin hyviä teknisiä innovaatioita ja saavutukset ovat vaikuttavia.

Aiheesta kirjoitti Science-lehti jutussaan AI learns the art of Diplomacy.

Kinkkucon 2023 Kuopiossa 5.–8.1.2023

Perinteikäs Kinkkucon järjestetään Kuopiossa 5.–8.1.2023. Tapahtumapaikka on edellisvuosien tapaan Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella Studentia-rakennuksessa sijaitseva Lukema.

Ovet avataan torstaina 5.1. klo 17 ja tapahtuma päättyy sunnuntaina 8.1. klo 17. Siinä välissä tarjolla on tilaisuuksia vapaaseen pelaamiseen. Ovet menevät kiinni yöksi, mutta paikalta ei tarvitse poistua eli kellon ympärikin saa pelata. Lattiamajoitusta on tarjolla.

Tapahtumaan osallistuminen maksaa 10 €, Suomen lautapeliseuran jäsenille 5 €. Sunnuntaina tapahtuma on maksuton ja klo 9–14 on lasten peliaamu. Tapahtuman järjestää pelikerho Kärmes, jonka pelikirjasto on tapahtumassa käytettävissä.

Lisätietoja löytyy Kärmeksen Facebook-sivuilta.

Mikon pelaamaa

Tänä vuonna olen näemmä tuplannut peliostosteni määrän viime vuodesta! Vuoden neljäs uusi peli oli Scout, koska kehuja kuului yksinkertaisesti liikaa ohitettavaksi. Tiesin, että peli toimisi omalla peliporukallani ja kun lapsetkin on koulittu kesällä Krass Kariertin pelaajiksi, kotonakin tätä voisi päästä pelaamaan.

Scoutissa tavoitteena on päästä korteistaan eroon. Jos pöydässä ei ole oman vuoron aluksi mitään, pitää pelata joku korttisetti: joko samanlaisia kortteja tai peräkkäisten numeroiden suora. Pelattujen korttien pitää olla kädessä vierekkäin ja suoran lisäksi vielä oikeassa järjestyksessä. Käsikortteja ei saa järjestellä, mutta jaon alussa saa valita, miten päin kortit käteensä ottaa.

Jos taas omalla vuorolla pöydässä on jotain, vaihtoehtoja on kaksi. Voit pelata isomman setin (enemmän kortteja tai yhtä monta, mutta isompia numeroita; samanlaiset kortit voittavat suorat) ja ottaa aikaisemman setin itsellesi pisteiksi, tai sitten voit passata ja nypätä pöydällä olevasta setistä itsellesi kortin käteesi. Tämän kortin saa sujauttaa kädessä minne tahansa ja koska kortit ovat myös kaksipäisiä, sen voi kääntää kummin päin haluaa. Käsi siis todennäköisesti paranee selvästi – ja pöydällä oleva setti huononee, eli seuraavan pelaajan on helpompaa ylittää se. Jos setistäsi napataan kortti, saat siitä hyvästä pisteen palkinnoksi.

Jako päättyy, kun joku pääsee eroon korteistaan. Kaikki saavat jaon aikana keräämänsä pisteet, mutta menettävät pisteitä käteen jääneistä korteista. Toinen tapa, millä jako voi loppua on, jos joku pelaa setin ja se kiertää pöydän ympäri, eli kaikki muut pelaajat vain ottavat siitä kortin. Silloin setin pelannut pelaaja ei menetä pisteitä käsikorteistaan.

Scout on erinomaisen näppärä peli. Tasapainottelu korttien keräämisen ja settien pelaamisen välillä on herkullista. Kerran jaossa pelattava tuplatoiminto (ota kortti ja pelaa setti) tarjoaa myös hyviä mahdollisuuksia nokkeliin siirtoihin. Pelaajamäärä vaikuttaa peliin paljon. Kolmella pelaajalla hyvän setin pelaaminen on yleensä varma tapa katkaista jako, koska vain kahden pelaajan on passattava, jotta jako päättyy. Viisinpelissä on hyvin harvinaista, että setti kiertäisi koko pöydän ympäri. Paras pelaajamäärä lienee neljä, mutta ei tämä huono muillakaan ole. Kaksinpelikin on mukana, mutta en ole edes jaksanut lukea sen sääntöjä, koska en näe sitä koskaan pelaavani.

Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauk­sen jälkeen

• Arto arvioi Wingspanin tuoreimman Asia-lisäosan.
• Sampsa pelasi Carcassonne: Sumujen sankareita eli yhteistyö-Carcassonnea.
• Tapani pohti taidehuijauksia A Fake Artist Goes to New Yorkin parissa.
• Markus testasi vuoden strategiapeli -voittajan Dinner in Parisin.
• Tapani arvioi SmartGames-sarjasta pari uutta peliä eli Diamond Questin ja Apple Twistin.
• Inka sieniretkeili Fungin parissa.
• Julkaisimme joululahjasuositukset vuodelle 2022.
• Juho arvioi Spiel des Jahres -voittaja Cascadian (joka tulee suomeksi loppuvuodesta!).
• Sampsa pisti lapset lukemaan QR-koodeja Kids Chronicles: Kuukiven metsästys -pelin parissa.

Haluaisitko nähdä oman nimesi tällä listalla? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on nyt oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Listalla kerrotaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista.

Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram on varmin kanava, jossa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.

Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.

Luetuimmat jutut top 10

Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:

1. Vuoden peli -artikkeli
2. Yatzyn säännöt
3. Pelaa kuin miljonääri
4. Carcassonne
5. Bezzerwizzer
6. Dinner in Paris
7. Dragomino
8. Joululahjasuositukset 2022
9. Parhaat suomeksi julkaistut pelit
10. Smart10

Lautapeliblogien päivi­tykset

• Miiran ja Annikan hyvin draftatuissa korteissa on puhuttu peleistä, joissa pärjätään hyvin, erikoisista teemoista, tikkipeleistä ja hyvistä ja huonoista sääntövihoista.
• Pelikaappimuistiossa käsiteltiin kampanja- ja skenaariopelejä.
• Nopparallissa esiteltiin HeroQuest Adventure System.
• Huoltoreitissä kerrottiin Sotapelipäivän tapahtumista.
• Tero arvioi Kingdomino Originsin.
• Pöydällä listasi omat joululahjasuosituksensa.
• Tero esitteli kuningattaren puutarhat eli Azul: Queen’s Gardenin.
• Mikko kertoi ensifiiliksiä Scoutista.
• Puutyöläiselle Marvel United on ollut vuoden perhehitti.
• Miira esitteli 50 suosikkipeliään.
• Bittein saarilla kerrottiin Flamme Rouge -demopeleistä.
• Nopparallissa arvioitiin Get on Board: New York & London.
• Tero arvioi Scoutin korttisirkusta.
• Puutyöläinen uutisoi Pelaajien valinta -voittajat.
• Tero esitteli Sagradan.

Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.

Lähde

Jun Sasaki osaa salaisten roolien pelit. Perinteiseen 20 kysymystä -leikkiin perustuva Insider on hyvä esimerkki nopeasta modernista partypelistä.

Insiderin mukavan pienestä korttipeliboksista löytyy korttipakka, tiimalasi ja kahdeksan roolilaattaa (ja säännöt). Yksi pelaajista ottaa master-laatan, eli ryhtyy pelinvetäjäksi. Muut laatat sekoitetaan siten, että joukkoon otetaan yksi insider ja kaikki loput ovat agentteja eli commonseja.

Roolit arvotaan ja sen jälkeen master pyytää ihmissusipelien tyyliin kaikkia sulkemaan silmänsä, kääntää päällimmäisen aihekortin näkyviin ja lukee selvitettävän sanan. Sitten hän sulkee silmänsä ja pyytää insideria lukemaan sanan ja kääntämään kortin takaisin piiloon.

Heti tämän jälkeen käännetään tiimalasi ympäri ja aletaan selvittää haettavaa aihesanaa kyllä- ja ei-kysymyksillä. Mikäli sanaa ei keksitä hiekan kuluessa, kaikki häviävät pelin.

Kuka tietää mistä puhutaan?

Mutta onneksi sisäpiiriläinen tietää sanan ja voi johdatella muita oikeaan suuntaan kysymyksillä, jotka rajaavat aihetta sopivasti paljastamatta insideria. Tai jopa itse arvata sanan oikein, jos muut eivät ratkaisua löydä.

Tässä piileekin pelin hienous: insiderin rooli on aivan ratkaiseva. Parhaimmillaan se on todella maukas pelattava. Pitää haistella ryhmädynamiikkaa ja etsiä oikea aaltopituus ja oikeat hetket kysymyksille, jotta saa autettua porukkaa – tai jossain tilanteessa myös hämmennettyä soppaa.

Jos sana onnistutaan selvittämään, siirrytään keskusteluvaiheeseen, jossa yritetään porukalla paljastaa sisäpiiriläinen. Saavutettiin konsensus tai ei, kaikki pelaajat jotka uskovat insiderin olleen se, joka arvasi sanan lopulta oikein, nostavat käden ylös. Tämän jälkeen katsotaan ohjekirjan vuokaaviosta pelinlopputulos.

Jos enemmistö äänesti insideria ja arvasivat oikein, agentit eli commonsit voittavat. Jos taas vähemmistö äänesti insideria, mutta oikean sanan ”arvannut” oli insider, hän voittaa. Jos taas oikean arvannut oli joku agenteista tehdään erilaisia vertailuita ja mahdollisesti äänestetään toisen kerran suoraan kuka oli insider. Ja mahdollisesti vielä oikein arvanneen agentin ääni ratkaisee.

Selittämättä kaikkia vaihtoehtoja meistä tuntui, että kaavio oli turhan monimutkainen ja jotkut tulokset eivät edes olleet loogisia, vaan simppelimpi äänestys toimisi paremmin.

Kenelle?

Insider sopii parhaiten isolla porukalla pelattavaksi ja oikeastaan laatikon 8 pelaajan raja ei ole mikään maksimi, vaan peliä voi pelata kuinka moni tahansa kirjoittamalla roolit paperinpaloille laattojen sijasta.

Yksi erä Insideria on täysi peli, joten se sopii 10 minuutin filleriksi tai useamman erän pelaamalla koko illan peliksi. Insider toimii hyvin myös perhepelinä, joskin nuorimmille insiderin rooli voi olla liian vaikea.

Tässä piileekin pelin heikkous: insiderin rooli on aivan ratkaiseva. Riippuen peliporukasta, selvitettävästä sanasta, masterin vastauksista, perhosen siivenlyönneistä Borneolla ja viikon Euriborista, insiderin rooli voi olla nautittava tai kiduttava.

Meidän peleissä valtaosa eristä on ollut nautittavia puolella, mutta jotkut erät eivät ole edenneet oikein mihinkään eikä ole päästy lähellekään sanan arvaamista ilman. Toisaalta pari kertaa sana on keksitty aivan telepaattisella nopeudella ilman insiderin apua, jolloin insiderin paljastaminen on ollut hauskasti käytännössä mahdotonta. Master voi tähän toki hieman vaikuttaa sanavalinnalla, jos kokee, että joku sana ei sovi kyseiseen pelitilanteeseen.

Meillä se on ainakin toistaiseksi koettu pelin vahvuudeksi, että välillä sanaa ei vain saada ratkottua millään, vaikka tiimalasi on ruhtinaallisen hidas, liki viisi minuuttia. Tiimalasia pitäisi oikestaan käyttää myös keskusteluvaiheessa, mutta siihen se on aivan liian hidas. Keskustelu ei kestä minuuttia tai kahta kauempaa.

Faktat Insiderista

Suunnittelijat: Jun Sasaki

Julkaisija: Oink Games (2016), Lautapelit.fi (2022)

Mutkikkuus: Säännöt ovat lyhyet ja helpot selittää, mutta lopputuloksen vuokaavio ei ole selkein mahdollinen.

Onnen vaikutus: Ei satunnaisuutta.

Vuorovaikutus: Koko peli on vuorovaikuttamista ryhmän kanssa.

Teema: Ei varsinaista teemaa, mutta sisäpiiriläinen pääsee roolin tunnelmaan hyvin.

Uudelleenpelattavuus: Sanoja voi keksiä itse, joten pelattava ei lopu koskaan.

Kieliriippuvuus: Pelaajien pitää puhua samaa kieltä.

Pelaajamäärä: 4–8, mutta ylärajaa ei käytännössä ole.

Pituus: 10 minuuttia erää kohden.

Lähde

Catan kutsuu jälleen uudisasukkaita valloittamaan uusia alueita ja keräämään resursseja, tällä kertaa kaksinpelattavan korttipelin muodossa.

Kaksinpelattavat versiot useamman pelaajan peleistä tuntuvat nykyään olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. 7 Wonders Duel ja Kingdomino Duel ovat hyviä esimerkkejä tällaisista.

Catanista kaksinpeliversio Catanin uudisasukkaat -korttipeli ilmestyi alun perin jo vuonna 1996 ja suomeksi 2005. Vuonna 2010 pelistä ilmestyi uudistettu versio nimellä Rivals for Catan. Nyt käsittelyssä on Lautapelit.fi:n vuonna 2022 julkaisema pelin neljänteen laitokseen perustuva julkaisu. 

Kortteja ja noppia

Pelin ideana on kerätä ensimmäisenä seitsemän pistettä rakentamalla kyliä ja kaupunkeja. Kullakin pelaajalla on alussa kaksi kylää ja näiden ympärillä yksi kustakin pelin kuudesta eri maastosta. Maastot toimivat samalla resursseina: maastolla olevien resurssien määrä ilmaistaan maastokorttia pyörittämällä. Yhdelle maastokortille mahtuu korkeintaan kolme resurssia, enempää ei voi saada. 

Kussakin maastokortissa on numero yhdestä kuuteen. Kunkin vuoron alussa heitetään noppaa, ja kumpikin pelaaja saa yhden kutakin nopan silmäluvun mukaista resurssia. Pelin aikana maastoja voi saada lisää, jolloin resurssejakin voi saada yhdellä nopanheitolla useampia. 

Nopanheiton jälkeen on aika pelata kortteja. Yhteisistä pinoista voi aina rakentaa teitä, kyliä ja kaupunkeja niin kauan kuin niitä on jäljellä. Kylien välissä on aina oltava tie, ja kylän voi päivittää kaupungiksi. Pelin lopussa jokainen kylä on yhden pisteen arvoinen, kaupunki kahden. Rakentaessaan kylän pelaaja saa välittömästi kaksi uutta satunnaista maastoa, jolloin hänen resurssintuotantonsa kasvaa. 

Näiden perusrakennuksien lisäksi pelaajilla on käytössään lähtökohtaisesti kolme käsikorttia. Nämä jakaantuvat karkeasti ottaen toimintokortteihin ja rakennuksiin. Toimintokorteilla tapahtuu jokin välitön efekti (esimerkiksi ”Vaihda kaksi raaka-ainetta joksikin toiseksi” tai ”Saat itse valita kylääsi tulevat uudet maastot”). Rakennukset puolestaan liitetään johonkin kylään tai kaupunkiin, ja niistä saa jonkin pysyvän edun (esimerkiksi ”Viereiset vuoret tuottavat aina kaksi malmia kerrallaan” tai ”Saat aina vaihtaa villaa muihin raaka-aineisiin suhteessa 2:1”). Kyliin mahtuu kaksi laajennusta kuhunkin, kaupunkiin neljä. 

Rakennuksissa voi olla myös erilaisia symboleita. Kauppa- ja vahvuuspistesymbolien enemmistöistä on molemmista tarjolla voittopiste, muilla symboleilla voi saada esimerkiksi kasvatettua käsikorttiensa määrää. 

Teemoitettuja tapahtumia 

Tavallisen numeronopan lisäksi vuoron alussa heitetään myös tapahtumanoppaa. Tämän nopan myötä pelaajat voivat saada parilla eri tavalla lisää raaka-aineita. Jos nopasta tulee rosvo, joutuu yli seitsemän raaka-ainetta hamstrannut pelaaja luovuttamaan pois kaikki villansa ja kultansa. Kysymysmerkillä puolestaan nostetaan korttipinosta päällimmäinen tapahtumakortti, jonka käskyä tulee välittömästi noudattaa. Tapahtumat vaihtelevat laidasta laitaan: pelaajat voivat vaikkapa saada ilmaiseksi raaka-aineita tai vahvuusenemmistön omaava pelaaja saa purkaa jonkin vastapelaajan rakennuksista. 

Peruspelin kortit tulevat äkkiä tutuiksi, ja säännöissäkin perussääntöihin viitataan ”opettelupelinä”. Enemmän pihviä peliin saadaan lisäämällä peliin jokin kolmesta teemapakasta, joita ovat Kullan aika, Kuohunnan aika ja Edistyksen aika. Näillä pelatessa voittopistemäärä nousee kahteentoista, mutta nyt myös käsikortteja rakentamalla voi saada voittopisteitä. 

Kullan aika tuo mukanaan kortteja, joilla voi hyödyntää kultaa peruspeliä tehokkaammin. Peruspelissä kulta on selvästi hyödyttömin resurssi, sillä sitä ei juuri rakenteluun käytetä. 

Kuohunnan aika tuo peliin lisää vuorovaikutusta, ja siinä on mahdollista käydä suoremmin vastustajan kimppuun esimerkiksi tuhoamalla tämän rakennuksia tai varastamalla käsikortteja. 

Edistyksen aikana pelaajat saavat rakennella erilaisia julkisia rakennuksia, kuten kirjastoja ja yliopistoja, mutta tapahtumakorteissa on mukana nippu kulkutauteja, jotka tuhoavat raaka-aineita kaupunkien ympäriltä. 

Kaikki kolme teemapakkaa voi myös yhdistää yhdeksi mammuttipeliksi, joka kestää 13 pisteeseen asti. Tällöin tosin jokaisesta pakasta poistetaan osa korteista. Pelin aikana pelaajat voivat nostaa kortteja joko peruskorttien pakoista tai mistä tahansa teemapakasta. 

Tarjoavatpa säännöt vaihtoehdon turnauspeliinkin. Tuolloin molemmat pelaajat tarvitsevat oman kopionsa pelistä, ja saavat muodostaa itselleen pakan vapaasti haluamistaan korteista. 

Pitkähköä läpsintää 

Alkuperäinen Catan on kohtuullisen kevyt peli, ja sitä pidetään yhtenä parhaista porttipeleistä lautapelien ihmemaahan. Ehkä hieman yllättäen korttipeliversio kestää helposti puolet pidempään kuin isoveljensä. Peli vaatii myös runsaasti pöytätilaa, sillä pelattujen korttien tulisi mahtua samaan riviin, eivätkä kortit ole ihan pieniä. 

Koko peli pyörii käytännössä raaka-aineiden puljauksen ympärillä. Korteilla pyritään tehostamaan omia raaka-ainetuotantoja, ja raaka-aineilla rakennellaan sitten lisää rakennuksia. Jos tällainen idealtaan simppeli pyörittely kuulostaa kuivalta, kannattaa peli jättää väliin. 

Catan Kaksinkamppailu tarjoaa kuitenkin pelkän noppatuurin lisäksi mahdollisuuksia hallinnoida omaa peliään. Vuoronsa lopussa pelaaja saa vaihtaa yhden korteistaan minkä tahansa nostopinon korttiin, ja maksamalla kaksi raaka-ainetta saa katsoa jonkin pakan kortit ja nostaa sieltä haluamansa. Tästä tulee mukaan pientä muistipelielementtiä, sillä pakkojen korttien järjestystä ei saa muuttaa. Huonoja noppaheittoja voi myös aina kompensoida käymällä pankin kanssa resurssivaihtokauppaa suhteessa 3:1. 

Toki tuurillakin on merkitystä. Jos toinen pelaaja pääsee kovin paljon aikaisemmin rakentamaan lisää kyliä, on hänellä huomattava etumatka resurssintuotannossa. Tämä voi aiheuttaa turhautumista, jos omien maastojen numerot eivät vain suostu sattumaan kohdalle. Täysin jumiin peli ei voi silti jäädä, sillä joka vuoro saa ainakin yhden resurssin. 

Komponentit ovat varsin kohtalaiset. Symbolit ovat selkeitä, ja säännöissä on kattava listaus korttien yksityiskohtaisista säännöistä. Varsinkin korttitelineet ovat erinomaisia, ja niiden ansiosta pelaamaan pääsee lähes välittömästi. Eniten pelissä rassaa korttien jatkuva pyörittely, kun resursseja tienataan tai käytetään. Kortit kun ovat niin liukkaita, että ne mokomat tahtovat pyöriä vähän väliä lähes itsestään. Voikin olla helpompaa merkitä kunkin kortin resurssit esimerkiksi nopalla. 

Kaiken kaikkiaan peli tavoittaa varsin hyvin alkuperäisen pelin hengen. Nopanheittely, kylien ja teiden rakentelu, resurssien vaihtelu sekä enemmistöjen haalinta ovat veteraaneille tuttua huttua. Kaksinkamppailulla on kuitenkin selvästi oma identiteettinsä, ja eri teemapakoilla pelistä saa muokattua suhteellisen erilaisen. Peruspeliä kannattaa käyttää lähinnä pelin opetteluun, sillä sen kortit ovat hyvin peruskauraa. Oikeasti mielenkiintoiset kortit ovat juurikin teemapakoissa. 

Jos siis kohtalaisen pitkä kaksinpelattava kortti- ja resurssipyörittely yhtään kolahtaa omalle kohdallesi, kannattaa Catanin Kaksinkamppailulle suoda tilaisuus. 

Faktat Catan Kaksinkamppailusta 

Suunnittelijat: Klaus Teuber 

Julkaisija: Kosmos (2016), Lautapelit.fi (2022) 

Mutkikkuus: Varsinkin peruspeli on perusidealtaan suhteellisen kevyttä nopanheittelyä ja kortinläpsyttelyä. Teemapakoilla peliä saa jonkin verran monimutkaistettua. 

Onnen vaikutus: Nopanheitoilla ja korttinostoilla on merkitystä, mutta pelissä on keinoja vaikuttaa resursseihin ja käsikortteihin. Pääosin taitavin voittaa. 

Vuorovaikutus: Pelaajien on syytä tarkkailla toisen tekemisiä tarkoin, muutoin kaveri pääsee hyvin varmasti niskan päälle. 

Teema: Kyllä tästä oman uudisalueen rakentaminen välittyy, ainakin niin hyvin kuin tällaiselta korttipeliltä on lupa odottaa. Lisää temaattisuutta tuo myös pelin kolme erilaista teemapakkaa. 

Uudelleenpelattavuus: Pelissä on useita teemapakkoja ja erilaisia strategioita, joiden myötä uudelleenpeluuarvoa kyllä kertyy. 

Kieliriippuvuus: Korteissa on sen verran tekstiä, että pelin kieltä on syytä osata. 

Pelaajamäärä: 2 

Pituus: 30–75 minuuttia, riippuen käytetyistä pakoista ja noppatuurista. Käytännössä kesto painottuu skaalan yläpäähän. 

Lähde

Blitzkrieg sijoittuu toisen maailmansodan pyörteisiin, mutta käsittelee aihetta omintakeisesti – kyseessä on nopea kaksinpeli, joka yhdistää ilman karttaa pelattavaa aluehallintaa ja kevyttä pussinrakennusta.

Blitzkrieg! World War Two in 20 Minutes (tästä eteenpäin pelkkä Blitzkrieg) lupaa suuria jo alaotsikon perusteella. Voiko toisen maailmansodan sotapelin tiivistää mielekkääksi 20 minuutin paketiksi?

Vastaus on kyllä ja ei. 20 minuutin kesto pitää aika hyvin paikkansa, mutta Blitzkrieg ei ole oikeastaan sotapeli ollenkaan, vaan sotateemainen aluehallintapeli, vaikka sekin määritys vie todennäköisesti lukijan väärille raiteille. Peli tuntuu enemminkin viimeaikoina ilmestyneiltä “Duel”-peleiltä, sillä myös Blitzkrieg on pohjimmiltaan jännittävää kahden pelaajan köydenvetoa ja vielä erittäin laadukas sellainen.

Taistojen tanner

Pelissä liittoutuneet ja akselivaltiot taistelevat viidessä eri maanosassa (muun muassa Afrikassa ja Länsirintamalla) pelaamalla alueille eli ruutuihin omia joukkoja eli laattoja. Joka vuorolla pelataan yksi laatta, joka lisää pelaajan sotavoimaa sillä maanosalla laatan arvon verran. Kun ensimmäinen ruuturivi täyttyy, katsotaan kuka maata vahvemmin hallitsee ja palkinnoksi saa pisteitä. Jokainen seuraava rivi on entistä arvokkaampi, joten jos toisen päästää lätkimään laattansa jollekin taistelukentälle vapaasti, joutuu yleensä ongelmiin.

Laattojen valintaa rajoittaa se, että kaikki joukot ovat pelaajan pussissa, josta niitä sokkona nostellaan. Joka vuoro on käytettävissä tietty määrä laattoja sermin takana “reservissä” ja vuoron lopuksi pelatun laatan tilalle saa yhden uuden.

Melkein jokaisessa ruudussa on vielä oma bonus, joka aktivoituu yhdessä laitetun laatan kanssa. Ruutu saattaa antaa vaikkapa uusia erikoisjoukkoja pussiin tai lisätä hallintaa jollain toisella maanosalla. Lisäksi rivit täytetään yksi kerrallaan ylhäältä alaspäin ja osa ruuduista on tarkoitettu vain maa- tai merivoimille, mikä osaltaan rajoittaa laattojen käyttöä.

Peli loppuu tiettyyn tavoitepistemäärään tai vaihtoehtoisesti siihen, että joku pelaaja ei voi pelata laattaa minnekään tai hänellä ei ole mitään mitä pelata. Nämä kaksi jälkimmäistä vaihtoehtoa ovat harvinaisia, mutta ne on otettava pelatessa huomioon. Alun kolmen laatan reservi voi huveta salamahyökkäyslaatoilla (joilla pelataan kaksi laattaa kerrallaan) tai jos vastapuoli saa tuhottua toisen laattoja. Välillä on vain pakko mennä erikoisruutuihin, joista saa nostaa lisäjoukkoja, koska yhdellä tai kahdella laatalla pelaaminen on sekä vaarallista että vaikeaa.

Kuka saa, kuka saa, sotapussiin kurkistaa…

Vuororakenne on siis todella simppeli – laita laatta, tee ruudun erikoisvoima, nosta laatta. Näihin yksinkertaisiin raameihin on kuitenkin saatu rakennettua aivan tuskallisen kutkuttava kokemus. Samaan aikaan joutuu arpomaan, minkä maanosan sotavoimaa pitäisi vahvistaa, minkä ruudun ominaisuutta käyttää ja mitä vastustaja kenties hamuaa. Peli myös pääsee tähän pisteeseen nopeasti ja jo ensimmäisillä vuoroilla joutuu tekemään mielekkäitä päätöksiä.

Valintoja ei ole kerralla tarjolla kovin monta, mutta koska ruutujen ominaisuudet ovat hyvin tasapainossa, niin yleensä niistä haluaisi aktivoida jokaisen. Uudet erikoislaatat maistuisivat, samoin lisälaatat reserviin, mutta myös toisen laattoja voisi pommittaa ja voittopisteitä kerätä. Melkein aina tuntuu, että joutuu jättämään vähintään yhden tärkeän ruudun vastapelaajalle.

Sotapeleissä valtataistelut ratkaistaan usein nopin tai kortein, mutta Blitzkriegin laatat toimivat nekin hienosti. Pääsyy on tapa, jolla laatat valitaan. On jotenkin alkukantaisen jännittävää napata pussista uusi laatta ja samalla toivoa, että jotain hyvää nousisi käteen. Tunne voimistuu, kun pussiin saa uusia, hyvin voimakkaita erikoisjoukkoja – löytyisikö se arvokas lentotukialus tai ydinpommi tällä vuorolla? Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että itse pussin rakentaminen jää pelissä vähäiseksi, kun uusia laattoja saa harvakseltaan.

On myös hyvä huomata, että pussi tuo mukanaan aimo annoksen tuuria. Joskus laatat napsuvat käteen väärään aikaan, toisinaan taas uudet superjoukot ovat käytössä välittömästi. 20 minuutin rykäisyssä asiaa ei onneksi jää murehtimaan, vaan ottaa vaikka revanssin. Myös muutaman laatan reservi minimoi onnen osuutta sopivasti ja tuuri tuo peliin sekä vaihtelua että yllättäviä tilanteita.

Kivenkova kaksinkampailu

Sotateema toimii pelissä yllättävän hyvin. Teema jää toki tällaisessa pikapelissä aika pinnalliseksi, mutta toisaalta sitä tuetaan myös mekaanisesti ja asioille on looginen selitys. Toisenlainen aihepiiri ei olisi silti pahitteeksi. Toinen maailmansota ei kaikkia miellytä ja se rajaa pelistä kiinnostuneiden joukkoa jonkin verran.

Jos peliseuraa ei löydy, niin Blitzkriegin  toisen painoksen mukana tulee ohjeet ja nappulat myös soolopeliä varten. Ajatus on kaunis, mutta yksinpelin pelaaminen on aivan hirveä savotta. Yritin kerran pelata kokonaisen soolopelin, mutta turhaannuin ja lopetin homman kesken. Pelkästään selvittääkseen mihin automaattivastustajan tulisi laattansa laittaa, pitää lukea pitkä, kolmiosainen toimintaohjekaavio ja siihen päälle vielä läjä muita sääntöjä. Näin yksinkertaiselle pelille olisin toivonut paljon suoraviivaisempaa systeemiä.

Uuden version mukana tulee myös Nippon-lisäosa. Siinä soditaan vaihtoehtotodellisuudessa, jossa Japani ja Yhdysvallat taistelevat maailman herruudesta ja Godzilla kuuluu aasialaisten hyökkäysvoimaan. Kieli poskessa väännetty lisäosa on ihan virkistävää vaihtelua ja kartta sekä taisteltavat alueet ovat mukavan erilaisia. Itse peruspelissä riittää kyllä pelattavaa, mutta tällaiset lisäosat eivät ole koskaan pahitteeksi.

Blitzkrieg yllätti minut täysin, enkä todellakaan odottanut peliltä juuri mitään. “Salamasota” on kuitenkin erinomainen esimerkki siitä, miten taitava suunnittelija voi virtaviivaistaa peliä rankalla kädellä ja silti sisällyttää mukaan intensiivisen ja taktisen pelikokemuksen. Sijoittaisinkin Blitzkriegin tällaisten tiiviiden kaksinkamppailupelien listalla heti kuningas 7 Wonders Duelin taakse ja se jos mikä on melkoinen saavutus.

Faktat Blitzkriegistä:

Suunnittelija: Paolo Mori

Julkaisija: PSC Games (2019)

Mutkikkuus: Peli on helppo opettaa ja jos sotateema ei haittaa, niin peliä voi pelata aika monenlaisessa seurassa.

Onnen vaikutus: Laattatuuri voi radikaalisti vaikuttaa menestykseen, vaikka taitava pelaaja pyrkii hyödyntämään myös huonommat laattansa. Näin lyhyessä pelissä tuurin osuus ei kuitenkaan häiritse.

Vuorovaikutus: Toisen kurkussa ollaan kiinni heti ensimmäisten laattojen jälkeen.

Teema: Vaikka sotateema on lähinnä kuorrute, niin mukana on tarpeeksi pieniä teemaa tukevia yksityiskohtia, jotta sen käyttö on perusteltua. Kuvituskin toimii, vaikka ei peli näytä mitenkään erityisen upealta.

Uudelleenpelattavuus: Pelissä on tarpeeksi vaihtelua useiksi pelikerroiksi. Uudemmissa versioissa mukana tulee myös Nippon-lisäosa, jolla peliin saa lisää variaatiota.

Kieliriippuvuus: Laatoissa tai muissa osissa ei ole käännettävää tekstiä.

Pelaajamäärä: 2

Pituus: 20–30 minuuttia.

Lähde

Rage on klassinen 1980-luvun tikkipeli, jonka perinteinen versio tunnetaan monella nimellä. Pelissä yritetään voittaa täsmälleen luvattu määrä tikkejä joka jaossa.

Lautapelit.fi on uudelleenjulkaissut jo 40-vuotiaan Rage-korttipelin. Rage on perinteisiä korttipelejä harrastavalle tutunoloinen tikkipeli, jossa luvataan joka jaon aluksi montako tikkiä aikoo voittaa.

Kaupallisista peleistä se muistuttaa paljon toista 80-luvun peliä Wizardia, mutta Ragea pelataan pidemmällä pakalla ja useammilla erikoiskorteilla.

Mikä erottaa Ragen muista lupauspeleistä?

Erilaisia lupaustikkipelejä ja niiden muunnelmia on maailmalla lukemattomia: Contract Whist, Blackout, Elevator, Oh Hell!, Oh Shit!, Boerenbridge ja Suomessa suosittu lupaus.

Yhteistä peleissä on, että jaon alussa pelaajat katsovat korttinsa, arvioivat montako tikkiä niillä voittavat ja yrittävät sitten voittaa täsmälleen luvatun määrän. Onnistumisesta saa luonnollisesti pisteitä ja alituksesta tai ylityksestä sakkoa.

Pelejä erottavat erilaiset rajoitukset lupauksiin, eri pisteytysmallit, kierros- ja pelaajamäärät. Myös erilaiset tikkipelin normaalit säännöt eli maantuntopakot, ylimenopakot, valtit ja muut sellaiset vaihtelevat pelistä toiseen. Lisäksi kaupallisissa versioissa pakkaa on usein laajennettu uusilla mailla ja monenlaisilla erikoiskorteilla.

Ragen huomattavin erikoisuus on pitkä pakka: 96 kortin peruspakka (kuudesta maasta kortit 0–15) ja peräti 16 erikoiskorttia (2 × jokeri, 4 × valtinvaihto, 4 × valtinpoisto, 3 × -5p ja 3 × +5p). Iso korttimäärä tuo peliin paljon toimintaa, mutta etenkin kolmella tai neljällä pelattaessa tekee pelistä kovin kaoottisen.

Toinen Ragen kaoottisuutta lisäävä ominaisuus on vaihtuva valtti. Erikoiskorteilla voi vaihtaa valttia tai poistaa valtin pelattavasta tikistä. Varsinkin useamman pelaajan pelissä tällä voi vaihtua tikin voittaja yllättäen, jos myöhemmin vuorossa oleva vaihtaa valtin väriä ja joku aiemmin kortin pelannut ottaakin kiinnityksen tikkiin.

Hieman erikoisesti Ragessa ei valttia voi valita vaan vaihtaessakin se käännetään pakasta satunnaisesti. Vaihtaminen ei myöskään suoraan auta vaihtajaa itseään, koska vaihtokortilla ei tikkiä voita. Erikoiskorteista +5 ja -1 ovat sen sijaan selkeitä ja toimivia, koska tikkipeleissähän on aina hauska heittää vähän ”maustetta” tikkiin.

Satunnaisempaan pelailuun

Ragen ensimmäisessä jaossa kaikki saavat kymmenen korttia käteen, ja myöhemmillä kierroksella käsikortteja on aina yksi vähemmän. Viimeisellä kierroksella pelataan vain yksi tikki.

Aluksi siis on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa jaon tulokseen, mutta loppua kohti lupaukset ovat enemmän arvauksia kuin lupauksia koska jakaumasta ei voi sanoa yhtään mitään. Tämä on siis päinvastainen ongelma kuin Wizardissa, jossa ensimmäisellä kierroksella on vain yksi kortti ja joka kierroksella kortteja lisätään.

Yksittäinen jako on aina nopea, joten peli etenee vikkelästi ja loppua kohti jokainen jako on entistä nopeampi – ja kaoottisempi. Toisaalta pisteitä on jaossa melkein yhtä paljon myös loppukierroksilla ja isotkin erot voi saada kiinni parissa kierroksessa.

Rage sopiikin parhaiten vähemmän vakavaan kortinlyöntiin, koska se on kaoottinen peli ja painottuu enemmän tuuriin kuin taitoon. Säännöt ovat yksinkertaiset ja peliin pääsee sisälle parissa jaossa, etenkin jos tikkipelit ovat entuudestaan tuttuja.

Useammalla pelaajalla pelatessa pelissä on enemmän kortteja, eli vähän enemmän hallinnan tuntua. Koska pelin pituus on aina 10 kierrosta, peliin tulee selvästi lisää kestoa isolla pelaajamäärällä. Meidän kokemuksemme mukaan pitää varata ainakin kymmenen minuuttia pelaajaa kohden ja parhaimmillaan peli on neljällä tai viidellä pelaajalla. Isommalla pelaajamäärällä lupaukset myös jäävät helposti aina nollaan tai yhteen tikkiin ja peli muuttuu lähes tyystin laistoksi.

Rage sopii parhaiten tikkipelejä jo vähän pelanneelle. Toisaalta kokeneelle korttipelaajalle löytyy monenlaisia muitakin mielenkiintoisia tikkipelejä. Esimerkiksi David Parlettin Anarchy on hieno 10 jaon tikkipeli, jossa ei luvata tikkien määrää, mutta valitaan kyllä oma tavoite joka kierrokselle.

Faktat Ragesta

Julkaisija: Lautapelit.fi (2022), Amigo (1984)

Mutkikkuus: Säännöt lyhyet ja helpot, erikoiskortit tuovat vähän mutkikkuutta.

Onnen vaikutus: Korkea, varsinkin pienemmillä kierroksilla tuurilla on iso merkitys.

Vuorovaikutus: Oleellinen osa peliä on pilata toisten lupaukset. Suoraviivainen toisten kiusaaminen ei kuitenkaan onnistu.

Teema: Ei teemaa.

Uudelleenpelattavuus: Korttipelien tapaan pelissä on paljon vaihtelua. Neljänkymmenen vuoden ikäkin kertoo jo jotain.

Kieliriippuvuus: Ei vaadi lukutaitoa.

Pelaajamäärä: 3–8, parhaimmillaan 4–5 pelaajalla.

Pituus: Noin 10 minuuttia pelaajaa kohden.

Lähde

Go! Doggy Go! -pelissä juoksukisan tähtinä ja pelin jippona toimivat pitenevät ja lyhenevät mäyräkoirat. Kenen koira ylittää takatassuillaan ensimmäisenä maaliviivan?

Yleensä koirien ratajuoksuissa vauhdissa ovat vinttikoirat tai muut vastaavat linjakkaat ja nopeat koirarodut. Go! Doggy Go! -pelissä kisailemassa ovat yllättäen mäyräkoirat, joiden lyhyiden jalkojen luulisi soveltuvan juoksuun hyvin huonosti.

Mäyriksien valintaan on kuitenkin syynsä. Pelissä nimittäin muutetaan välillä koirien pituutta ja tähän mäyräkoirat ruumiinrakenteensa puolesta sopivat hyvin. Koirien piteneminen ja lyheneminen onkin tärkeä koukku, sillä ilman sitä peli on hyvin perinteinen nopparalli.

Paikoillanne, valmiit, hau!

Vuorolla heitetään noppaa, joka kertoo, montako ruutua oma koira tassuttelee. Joissain ruuduissa on tassunjälkiä ja niihin joutuessa katsotaan niiden väriä. Jos tassut ovat jonkun toisen pelaajan värisiä, lisätään sen pelaajan koiraan yksi mahapala lisää eli koira pitenee. Jos tassut ovat oman koiran värisiä, saa omalta koiralta poistaa yhden palan.

Lopuksi pelin voittaa se, jonka koiran takatassut ylittävät ensin maaliviivan. Näin ollen mitä pidempi koira on, sitä todennäköisemmin häviää pelin. Hyvin selkeää ja yksinkertaista.

Pelistä löytyy monta hyvää puolta. Se on nätti, mutta suhteellisen halpa. Se on nopea pelata, sillä yksi nelinpeli on ohi reilussa 10 minuutissa. Koirissa on hyvää leluarvoa ja peli niin yksinkertainen, että lapset voivat pelata sitä keskenään ilman aikuista. Pelkästään näillä meriiteillä moni vanhempi hankkii mielellään Mäyräkoirapelin jälkikasvulleen.

Noppa määrää

Pelin suurin ongelma on, ettei lapsi pääse tekemään minkäänlaisia päätöksiä. Perinteisten nopparallien tapaan noppa kertoo, mitä tehdään ja kuka voittaa. Kääntöpuolena hyvinkin eritasoiset ja -ikäiset lapset ja aikuiset voivat pelata peliä samalta viivalta, kun taidot eivät ratkaise voittajaa.

Näin lautapeliharrastajan näkökulmasta valintojen puute harmittaa, sillä mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Voisiko koirien omistajuus olla salaista tietoa kuten Kilpikonnakisassa tai Etanarallissa? Voisiko kilpailun lopputulosta veikata kuten Mato Madossa? Pelkästään se, että laudalla annettaisiin syy ja mahdollisuus liikutella muiden koiria antaisi pelille rutkasti lisäarvoa.

Peli myös skaalautuu kehnosti. Ohjeet eivät selvästi kerro, mitä tapahtuu, kun kahden tai kolmen pelaajan peleissä astuu tassuihin, jonka väristä koiraa ei ole mukana. Oletimme, että ei mitään. Tämä tekee varsinkin kaksinpelistä aika tylsää, sillä silloin pelin tärkeintä jippoa (eli koirien pituuden vaihtelua) pääsee tekemään harvoin.

Lasten ehdoilla

Vaikka itse en ole pelin suuri fani, niin totuus on kuitenkin se, että lastenpelit pelataan lasten ehdoilla. Meillä Go! Doggy Go! päätyi arvostelupöydälle kuusivuotiaan koirafanin toiveesta ja hänelle peli on maistunut todella hyvin. Myös nelivuotias on ollut pelistä mielissään, sillä hän on pärjännyt isosiskoaan vastaan paremmin kuin joissakin muissa lastenpeleissä.

Jos perheessä pienten lasten kanssa pelataan harvemmin yhdessä lautapelejä tai lapset pelaavat paljon keskenään, niin Go! Doggy Go! on ihan kelpo ratkaisu. Kiireiselle aikuispelaajallekin peli on armollinen, sillä se on helppo oppia ja opettaa, oman vuoronsa voi tarvittaessa delegoida lapsille ja erä on ohi ennen kuin ehti alkaakaan.

Faktat Go! Doggy Go!:sta

Suunnittelija: Ei tiedossa

Julkaisija: Piatnik (2021)

Mutkikkuus: Pelin oppii hetkessä ja sitä voi pelata heti, kunhan lapsi osaa heittää noppaa, liikuttaa hahmoaan ja odottaa omaa vuoroaan.

Onnen vaikutus: Täysin tuuripeliä. Noppa määrää voittajan, eikä valintoja joudu tekemään.

Vuorovaikutus: Välillä toisten koiria pidennetään, mikä ei kuitenkaan herätä suurta harmitusta.

Teema: Koirien kilpajuoksu ja idea pitenevistä mäyräkoirista on ihan hauska.

Uudelleenpelattavuus: Pelissä ei ole variaatiota, joten peli on aikuisen näkökulmasta nopeasti nähty.

Kieliriippuvuus: Komponenteissa ei ole tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 10–15 minuuttia.

Lähde

Ikä: 3+. Näppäryys- ja muistipelin onnistuneesti yhdistämällä Panda Splash! pääsee niiden hyvien lastenpelien joukkoon, joissa aikuisen pitää yrittää tosissaan voittaakseen.

Panda Splashissa nepataan puukiekkopandaa ”vesiliukumäkeä alas” ja neppauksen tuloksen perusteella käännetään muistipelilaattoja. Sopivan armolliset säännöt antavat motorisesti vähemmän taitaville mahdollisuuden pärjätä ja hyvä muisti on tärkeämpää kuin sorminäppäryys.

Näinkin yksinkertaiseksi peliksi Panda Splashissa on tehty paljon oikein. Pelin komponentit ovat nättejä, idea oikein mainio ja myös toimiva, vaikeustaso oikein sopiva ja peliaika kohderymälle soveltuvan nopea. Jopa pandan liu’uttaminen on kivaa, eikä ollenkaan itsestäänselvän helppoa. Aikuiselle on tietysti kivaa, että pelissä voi tehdä myös valintoja.

Peli on julkaistu muilla markkinoilla nimellä Turtle Splash!, mutta eri versioilla ei ole muuta eroa kuin pelinappulassa kuvattu eläin.

Helppo perhepeli

Kunnon perhepelin tyylillä pelin säännöt on selitetty sääntökirjassa yhdellä sivulla (ja hyvin!) ja oikeastaan ne voi tiivistää pariin lauseeseen:

1. Neppaa pandaa
   – jos pääset järven keskelle, käännä 3 laattaa
   – jos pääset järveen, käännä 2 laattaa
   – jos et pääse järveen, käännä 1 laatta
2. Etsi laatoista omalla laudallasi olevia eläimiä järjestyksessä. Saat edetä millä tahansa kolmesta rivistä. Jos et pääse yhdelläkään eteenpäin, saat pelastusrenkaan, jolla saat myöhemmin avata yhden ylimääräisen laatan.
3. Jos sait kaikki rivit loppuun, voitit pelin.

Niin yksinkertaista, niin nerokasta.

Perinteisestä muistipelistä Panda Splash eroaa siis paitsi näppäryyselementin lisäksi siinä, että laattoja ei poisteta laudalta, vaan kaikki laatat käännetään aina takaisin väärin päin. Koska kaikkien laudoilla eläimet ovat eri järjestyksessä, yleensä etsitään eri eläimiä, ja tietysti omatkin etsittävät vaihtuvat aina kun saa osumia ja jonot etenevät.

Kun yksi tai kaksi jonoa on saatu valmiiksi, on luonnollisesti vähemmän oikeita vaihtoehtoja jäljellä, joten peli tavallaan tasoittaa tilannetta automaattisesti, joten harvoin kukaan karkaa aivan täysin.

Eskarilaisen peli

Panda Splash! on nappiosuma eskari-ikäiselle ja toimii oikein hyvin vähän pienemmälle ja isommallekin. Pelkästään aikuisten kesken peli on vähän turhankin yksinkertainen, mutta lasten kanssa pelattavaksi erinomainen, koska muistipeleissä lapset tunnetusti ovat aikuisia parempia. Aikuisten pelatessa vaikeustasoa voi aavistuksen nostaa poistamalla ”liukumäen” kaiteet.

Aikuisillekin peli sopii siis satunnaiseen pelailuun, mutta ehkä uudelleenpelattavuutta ei loputtomasti ole. Peli on kuitenkin pohjimmiltaan samanlainen joka kerta, vaikka tietenkin muistiosuus ei ihan sama aina olekaan.

Meillä 3- ja 7-vuotiaat tykkäävät pelistä paljon, joskin kolmivuotiaalle pitää vielä muistuttaa, että mitä eläimiä laatoista pitäisi nostaa milloinkin. Muistihan pelaa jo hyvin ja eläimet kyllä löytyvät.

Faktat Panda Splashista

Suunnittelija: Joel Escalante, Rafael Escalante

Julkaisija: Lautapelit.fi (2022), Gigamic (2021)

Mutkikkuus: Sopivasti tekemistä, mutta säännöt ovat helpot.

Onnen vaikutus: Onnella on varsin vähän vaikutusta.

Vuorovaikutus: Ei suoraa vuorovaikutusta.

Teema: Teema on yhdentekevä, mutta eläimet toimivat aina.

Uudelleenpelattavuus: Sama kuin tavallisessa muistipelissä.

Kieliriippuvuus: Ei sisällä tekstiä.

Pelaajamäärä: 2–4.

Pituus: 10 minuuttia.

Lähde

Lautapelit.fi on julkaissut pari uutta Exit-peliä ja kupongintäyttelyä. Summit-palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa ja Charles S. Roberts -palkinnotkin jaettiin taas.

Lautapelit.fi:n uutuudet

Suomenkielinen Ark Nova on nyt ilmestynyt. Peli ehti niukasti vuoden 2022 puolella: kaikki ennakkotilaajat ovat nyt saaneet omansa ja peliä pitäisi löytyä myymälöiden hyllystäkin.

Exit: The Game -sarja on laajentunut suomeksi parilla uudella osalla. Villiin länteen päästään Sieppaus Fortune Cityssä -osassa, jossa kultaryöstö tutkinut sheriffi on kadonnut. Kuka on syyllinen ja missä sheriffi on? Varjoja Keski-Maan yllä vie pelaajat puolestaan Taru sormusten herrasta -kirjojen maailmaan. Pelaajat suorittavat Gandalfin antamia tehtäviä, jotta Frodo saa riittävästi aikaa viedä sormuksen Tuomiovuorelle.

Wolfgang Warschin kupongintäyttöpelien sarjan aloittanut That’s Pretty Clever eli Ganz schön clever on ilmestynyt suomeksi nimellä That’s Pretty Clever / Aika ovelaa. Abstrakti kupongintäyttöpeli on noppien heittelyä ja ruutujen rastittamista. Taitavasti valitut ruudut laukaisevat bonuksia, jotka antavat täyttää lisää ruutuja.

Summit-palkinto 2022

Elokuussa esittelimme uuden Summit-palkinnon, jonka San Diego History Con myöntää jatkossa vuosittain historiallisaiheiselle pelille, joka par­haiten laajentaa harrastusta joko pelaamisen ja opettamisen help­pouden, aiheen omaperäisyyden tai muun uutuusarvon myötä.

Ensimmäisenä palkinnon voitti Fred Servalin suunnittelema ja GMT Gamesin julkaisema Red Flag Over Paris. Peli on lyhyt (20–40 minuuttia) kahden pelaajan sotapeli, joka kuvaa kahden kuukauden tiivistä kamppailua vuoden 1871 Pariisin kommuunin aikana. Toinen pelaajista edustaa kommunardeja, toinen Versailles’n hallitusta.

Raati kehui peliä sen opettamisen ja pelaamisen helppoudesta, aiheen omaperäisyydestä ja sen toimivuudesta historiallisena pelinä.

Kinkkucon 2023 Kuopiossa 5.–8.1.2023

Perinteikäs Kinkkucon järjestetään Kuopiossa 5.–8.1.2023. Tapahtumapaikka on edellisvuosien tapaan Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella Studentia-rakennuksessa sijaitseva Lukema.

Ovet avataan torstaina 5.1. klo 17 ja tapahtuma päättyy sunnuntaina 8.1. klo 17. Siinä välissä tarjolla on tilaisuuksia vapaaseen pelaamiseen. Ovet menevät kiinni yöksi, mutta paikalta ei tarvitse poistua eli kellon ympärikin saa pelata. Lattiamajoitusta on tarjolla.

Tapahtumaan osallistuminen maksaa 10 €, Suomen lautapeliseuran jäsenille 5 €. Sunnuntaina tapahtuma on maksuton ja klo 9–14 on lasten peliaamu. Tapahtuman järjestää pelikerho Kärmes, jonka pelikirjasto on tapahtumassa käytettävissä.

Lisätietoja löytyy Kärmeksen Facebook-sivuilta.

Lautapelaamaan Tampereella 3.–5.2.2023

Lautapelaamaan-tapahtuma järjestetään Tampereella kauppakeskus Ratinassa 3.–5.2.2023. Yksityiskohdat ovat vielä hieman hämärän peitossa, mutta tapahtuma ei sinänsä poikkea aikaisemmasta: kyse on edelleen pääsymaksuttomasta, kaikille avoimesta pelitapahtumasta, jossa pääsee pelaamaan pelejä Lautapeliseuran pelikirjastosta.

Tapahtumaa suunnitellaan ja organisoidaan parhaillaan. Onnistunut tapahtuma edellyttää runsasta määrää vapaaehtoisia työntekijöitä. Koordinointi tapahtuu ensisijaisesti Lautapeliseuran Slackissa, jonne voi pyytää kutsua vaikkapa minulta (mikko@lautapeliopas.fi).

50 pelin lautapelihaaste 2023

Tapani Aulu on tehnyt Helmet-lukuhaasteen hengessä muutaman vuoden ajan 50 kohdan lautapelihaasteita. Viime vuosi jäi välistä, mutta nyt haaste tekee taas paluun. Tapani on listannut 50 erilaista kohtaa, joita voi lautapeliharrastuksessaan toteuttaa ja päälle vielä viisi bonushaastetta innokkaimmille harrastajille.

Vaikka ei koko 50 kohdan listaa suorittaisikaan, listasta saa varmasti uusia ideoita piristämään peliharrastusta. Lista löytyy Tapanin blogista.

Lautapelijuttu Hesarissa

Tero Kartastenpää kirjoitti Helsingin Sanomiin oivallisen lautapelijutun, johon haastateltiin perinteisen kaavan mukaan minua ja Lautapelit.fi:n Toni Niittymäkeä. Juttu ilmestyi myös ainakin Aamulehdessä.

Sampsan pelaamia

— Sampsa Ritvanen

Joulukuu vilahti koko perheen sairauskierteessä, mutta joitakin uusia pelejä tuli kokeiltua. Yksi näistä oli marras-joulukuun taitteessa testaamani ja arvostelemaan Blitzkrieg! World War Two in 20 Minutes! Tämä sotapelin kaapuun sonnustautunut kaksinkamppailu teki totaalisen yllätyshyökkäyksen ja nousi jopa vuoden parhaimpien pelien joukkoon. Arvostan suuresti tällaisia tiukkaan puristettuja Pez-lautapelejä, joissa on kuitenkin sellaista latautunutta jännitettä ja kiperiä päätöksiä. Pelistä tulee mieleen 7 Wonders: Duelin sotavoimarata, mutta niin, että samanlaisia taisteluita käydään yhtä aikaa viidellä eri rintamalla.

Suurin ongelma on minulle edelleen teema. Blitzkrieg ei ole mikään aito sotapeli, joten teema olisi voinut olla ihan hyvin vaikka lumisota tai kamppailu kasvimaasta. Näin sitä pelaisi helpommin vaikka puolison kanssa. Toki samalla on pakko myöntää, että teema toimii ja tällaiselle Memoir ’44 -tasoiselle noviisille kyseessä on lähes täydellinen sotapeli.

Puolison kanssa testasimme joulun pyhinä New York Zoon, joka on Uwe Rosenbergin tuoreimpia polyominopelejä. ”New Yorkin Eläintarha” muistuttaa monelta osin herran parasta tetris-peliä eli Patchworkia – laatat on sijoitettu tietynlaiseen ympyrään, jota kierretään ja napsitaan siinä samalla laattoja omalle alueelle. Peli kuitenkin yhdistää tähän palasirkukseen myös Uwen toisen tosirakkauden eli aidatut eläimet ja niiden lisääntymisen.

Ympyrälaudalla on kahdenlaisia ruutuja, joista toisista löytyy uusia laattoja ja toisista lisää eläimiä. Nämä toiminnot kulkevat käsi kädessä, sillä laatat toimivat samalla aitauksina. Kun uuden laatan lisää, sinne on laitettava eläin ja yhdellä laatalla voi olla vain yhdenlaisia eläimiä (kuten Uwe-herra on meille aiemmissa farmaripeleissään opettanut). Tietyn väliajoin eläimet lisääntyvät, jos samalla laatalla on vähintään kaksi eläintä. Tämä on tärkeää, koska jos laatan saa täytettyä eläimillä, saa ottaa erikoislaatan, jolla lauta täyttyy nopeammin. Tämä on puolestaan erityisen tärkeää, koska New York Zoo on pohjimmiltaan kilpajuoksua eli voittaja on se, joka saa ensimmäisenä täytettyä lautansa kokonaan.

Ensimmäisen pelikerran jälkeen eläintarhailu tuntui vähän kolkolta. Ei sysihuonolta, mutta vähän kuin huonolla tavalla monimutkaistetulta Patchworkilta. Itse laattojen asetteleminen on hyvin tuttua ja turvallista, mutta eläimien ymppääminen lähinnä häiritsi tätä eleganttia rakennetta ja pidensin peliä. Näin yksinkertaisessa pelissä tuntui olevan vähän liian paljon nippelisääntöjä ja sääntöpoikkeuksia. Osittain niidenkin vuoksi peli venähti, vaikka pelasimme pikakaksinpelisäännöillä. Myös sellainen patchworkmainen hallinnan tuntu jäi pois, koska New York Zoossa on paljon vaikeampi kontrolloida sitä, mitä laattoja kukin saa. Radalla voi hieman kikkailla, mutta rajallisesti.

Peli jäi silti kaihertamaan mieltä, joten pelasimme vielä uudelleen ja toinen pelikerta olikin sitten positiivisempi kokemus. Homma soljui eteenpäin sutjakammin ja eläinten kanssa kikkailussa pääsi oikeasti kehittymään eteenpäin. Nyt jännite eläinten ja laattojen hankkimisen välillä tuli vahvemmin esiin – milloin on hankittava eläimiä pitääkseen ”eläinkoneisto” toiminnassa ja milloin vain kerättävä laattoja ja täytettävä nopeasti lautaa. Yhtenä syynä maistuvampaan kokemukseen oli myös se, että virallisten pikakaksinpelisääntöjen sijaan pelasimme pikapelin ottamalla vain kolminpelin laudat, jotka valmiiksi rajoittavat pelaajien aluetta. Virallisesti rajaaminen tehdään ylimääräisillä laatoilla, mutta jo niiden kääntelyyn ja asetteluun kuluu pelin alkuun turhaa aikaa ja vaivaa.

Tällä hetkellä New York Zoo asettuu muotojenasettelupelien joukossa sinne kärkipään tuntumaan Calicon ja Spring Meadown seuraan ja sinne se varmaan jämähtää, sillä kirjastolta lainattu kappale palautuu jälleen kiertoon. Jos aikaa kahdestaan pelaamiseen olisi enemmän, niin harkitsisin jopa pelin hankkimista. En kuitenkaan ostaisi peliä kolmin- tai nelinpeliksi (normisäännöillä peli on aivan liian pitkä). Niillä pelaajamäärillä tässä kategoriassa on runsaasti valinnanvaraa.

Toinen joulun uutuuspeli oli pukilta saatu Auch Schon Clever eli That’s Pretty Cleverin lastenpeliversio. Eläinsynttäri-teeman alla piilee monelta osin tuttu kupongintäyttöpeli pelisarjan muiden pelien hengessä – eli heitetään viittä noppaa, valitaan niistä itselle sopivat ja raksitaan ruutuja omasta lapusta. Tällä kertaa nopissa ei ole numeroita vaan kuvia, jotka viittaavat johonkin täytettävään alueeseen. Ilmapalloilla, kynttilöillä ja herkuilla täytetään niitä vastaavia ratoja vasemmalta oikealle, lahjapaketeilla taas raksitaan 4×4-ruudukkoa. Kun saa raksittua tietyn määrän kuvioita jollain alueella, saa palkinnoksi tähden. Kun yksi alue on kokonaan raksittu, peli loppuu ja eniten tähtiä kerännyt pelaaja voittaa.

That’s Clever -pelisaagan tavoin mukana ovat myös bonukset. Joidenkin kuvioiden (tai lahjapakettiruudukossa tiettyjen pystyrivien) ympärillä on väriympyrät. Nämä kuviot kun saa raksittua, saa raksia ylimääräisen kuvion väriä vastaavalta alueelta. Tämä saattaa laukaista ketjureaktion – ensin raksin yhden lahjapaketin, jonka vuoksi saan raksia yhden ilmapallon, ja sen ansiosta yhden herkun ja sitten vielä toisen lahjan. Bonukset ovat siis typistyneet lastenpeliversiossa pelkiksi uusintarakseiksi, mutta pelkästään niidenkin avulla tavoitetaan yllättävän tehokkaasti alkuperäisen pelin komboviehätys.

Noppien kuviot tuovat peliin omat rajoituksensa ja tekevät osaltaan pelistä kohdennetumpaa. Ilmapallot täytetään vasemmalta oikealle, mutta ilmapalloja on viittä erilaista. Ei siis riitä, että ilmapalloja saa, vaan ne pitää myös saada oikeassa järjestyksessä. Myös herkut täytetään aina pareina eli vaikka pelaajalla olisi yksi donitsi ja yksi kakku, niillä ei tee yhtikäs mitään. Näin vastaan tulee useammin heittoja, jotka tarjoavat oikeasti vain yksi tai kaksi valintaa. Tämä ei ole lastenpelissä huono juttu, erityisesti, kun mukaan lisää vielä bonukset ja niistä rakentuvat kombot.

Bonukset ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ne ovat sekä lapsen että aikuisen mielestä hirveän viihdyttäviä ja tekevät Auch Schon Cleveristä tavallista lastenpeliä fiksumman tapauksen. Samalla pelin aloituskynnys on korkeampi ja kuusivuotias testaaja tarvitsi aikuisen tukea ja ohjausta valintojen tekemiseen vielä toisellakin pelikerralla. Kolmannella kerralla homma alkoi sujumaan ja nelivuotiaskin pystyi jo avustettuna pelaamaan mukana. Ikäsuositus 5+ on siis ihan sopiva, mutta kannattaa varautua pariin lämmittelypeliin. 

Aluksi myös pelkäsin, että bonukset tekevät pelistä vähän liiankin taitopainotteisen ja kaksi ensimmäistä peliä voitinkin ylivoimaisesti. Huoli vaikuttaisi olleen turha, sillä kolmannessa pelissä jäin viimeiseksi. Nopissa on keskimäärin tarpeeksi tuuria, jotta pelissä voi menestyä kohtalaisesti myös melko satunnaisilla valinnoilla.

Pitääpä alkaa laminoimaan muutama kuponki tulevia pelejä varten. Mukana tullut paksu nippu kun ei välttämättä kestä loppuun saakka.

Joakimin pelaamia

— Joakim Leppälä

Joulu on hienoa aikaa kaltaiselleni lautapeli-intoilijalle, kun yhteen kerääntyy paljon innokkaita pelaajia. Tänäkin jouluna pelattujen pelien listaan mahtui tusinan verran pelejä, ja vielä jäi muutama peli odottamaan vuoroaan, sillä niihin ei yksinkertaisesti riittänyt aika. Vanhoista tuttavuuksista pöydälle pääsivät Clank!: A Deck-Building Adventure, Pax Pamir: Second Edition, The Castles of Burgundy, Lost Ruins of Arnak, Yatzy, Ark Nova, Furnace, Cascadia sekä Wingspan. Tästä listasta vain kaksi viimeisintä peliä sai useita pelikertoja, mikä johtui helposta pelattavuudesta ja nopeasti opittavasta ideasta. 

Cascadia on nopeasti noussut pelatuimpien pelieni joukkoon helpon ja koukuttavan ideansa ansiosta, eivätkä teema ja kuvituskaan haittaa asiaa. Joulun aikaan asia varmistui: pelistä voi nauttia lähes kuka vaan. Tätä kaunista eläinteemaista laattojenasettelupeliä pääsinkin opettamaan useamman kerran loman aikana, ja kaikki saivat ideasta nopeasti kiinni. Kehuja sain kuulla kerta toisensa jälkeen, ja tiesin suositukseni menneen nappiin. 

Wingspan on kohdallani saavuttanut toisen aallon. En ollut pelannut peliä yli vuoteen, mutta olen innostunut siitä itsekin uudelleen, samalla kun eräs läheiseni innostui siitä. Tänä jouluna hänen lahjapaketistaan paljastunut Oseanian Linnut -lisäosa antoi taas lisää kipinää paljon pelattuun peliin, ja linnunpönttö on nostettu pöydälle useita kertoja. Taisimmepa yhdessä todetakin yhden pelin jälkeen, ettei tarvitse pelata enää ikinä tätä ilman lisäosaa – niin nopeasti uudet pelaajalaudat tekivät vaikutuksen. Wingspanissa erityisesti ihastuttaa kerta toisensa jälkeen lähes loputtomalta tuntuva määrä lintukortteja, ja monipuoliset tavat rakentaa koneisto linnuista pelaajalaudalle. Kuten Cascadiassakin, Wingspanissa ison plussan antaa hieno kuvitus, jota ihastellaan lintukorteista joka pelin aikana kovasti.  

Itselleni uusia pelejä tänä jouluna olivat omasta paketistani ilmestynyt Imperium: Classics sekä lastenpelit Dragomino ja My Own Toy Shop. Imperium kiinnosti kovasti pakanrakennuspelien fanina. Puhtaat pakanrakennuspelit tuntuvat aina olevan melko kevyitä, mutta tämä olikin raskaampi tapaus. Kiinnitinkin huomion alun perin peliin raskaan pakanrakennuksen, ja kahdeksan erilaisen pelattavan factionin (imperiumin? kansan?) ansiosta. Ensimmäinen peli oli ymmärrettävästi tahmeaa ja hidasta jatkuvan sääntöjen tarkastelun takia. Toivon kuitenkin, että tämä mielenkiintoiselta vaikuttava peli näyttää parhaat puolensa seuraavien pelien aikana, vaikkakin se valitettavasti vaatii pelin eteenpäin opettamista. 

Dragomino on odotusteni mukaisesti helppo ja hieman tuuripohjainen dominojen asettelupeli. Laatikosta paljastui todella yksinkertainen lastenpeli, mutta ainakin 6-vuotiaan ja 10-vuotiaan kanssa söpöjen lohikäärmeiden kerääminen dominotyylillä oli rentoa ja hauskaa. Tämän joulun lastenpeleistä voiton kuitenkin taisi viedä My Own Toy Shop. Kyseessä on Dragominoa asteen haastavampi laattojenasettelupeli, jossa muodostetaan lelukaupan valikoima 4×4-kokoiseen ruudukkoon. Pelissä saa käyttää yllättävän paljon aivonystyröitä, mutta silti lapset nappasivat ideasta kiinni todella nopeasti, ja tekivät usean pisteen vuoroja kerta toisensa jälkeen. Peli oli todellakin positiivinen yllätys, sillä BoardGameGeekissä arvosteluja pelille ei ollut juurikaan annettu, joten niistä ei voinut päätellä mitään.

Aatun pelaamia

— Aatu Outinen

Loppuvuoden aikana pelipöydällä on ollut tiuhaan ISS Vanguard. Se on itse asiassa peliajalla mitattuna ollut jopa vuoden 2022 eniten pelattu peli, vaikka tämä ensimmäinen Gamefound-joukkorahoitusprojekti rantautui Suomeen vasta syyskuussa. Alus- ja planeettavaiheet vievät aikansa ja soolona nämä pidentyvät helposti analyyttisiksi peleiksi. Lopulta pelasin vain kahdeksan täyttä pelivaihetta ja lisää on vielä paljon edessä. Jotenkin teemakas scifimiljöö se vaan tempaisee meikäläisen mukaansa ja samalla syrjäytti Marvel Championsin vuoden pelatuimman pelin listalta.

Tavernan nelihenkisellä peliporukalla meillä on ollut tiistaisin rotaatio, jolla päivän peluutusvastuita kierrätettiin henkilöltä toiselle, joka on mielestäni mainio idea säännöllisille pelipäiville. Tulee uusia mielenkiintoisia pelejä kokeiltavaksi ja enää ei ole tarvinnut ihmetellä etukäteen, kuka peluuttaa ja mitä, vaan asiasta on aina sovittu.

Tässä onkin ollut tilaisuus poistaa pelejä häpeähyllystä ja omalla kohdallani lautapeliharrastuksen alkuajoilta tuttu Dead of Winter pääsi viimein takaisin pöydälle pariinkin kertaa, joka onkin varsin mielenkiintoinen yhdistelmä The Long Night -version kanssa. Näistä yhdellä kertaa testattiin myös Raxxon-moduulia, joka oli minulle ensimmäinen ja luultavasti viimeinen kerta, sen verran superzombit ahdistivat muutenkin brutaalissa pelissä. Muut Long Night -moduulit ovat mielestäni hyvät lisät peliin, myös ensikertalaisille.

Rotaatiossa vastaan on tullut muun muassa mielenkiintoisia noppaeuroja, kuten Merlin ja Castles of Burgundy, taikuriteemainen strategiapeli Trickerion sekä oivallinen 4X-peli Northgard: Uncharted Lands, joka pohjautuu samannimiseen videopeliin. Rotaation välissä meillä on ollut Pandemic Legacy: Season 1, joka antoi erinomaisen vaikutelman siitä, miksi tämänkaltaisia legacy-pelejä arvostetaan. Muuttuva peli on ollut meille niin koukuttava, että ollaan pelattu sitä välillä samana iltana jopa neljä kertaa peräkkäin. Kampanjan saimme yhtä pelikertaa vaille päätökseen ja voi olla, että en välttämättä palaisi enää takaisin perus-Pandemicille, mutta seuraavat legacyt ainakin kutkuttavat!

Lisäksi kerhomme jäsenten kanssa tilattu Endless Winter: Paleoamericans saapui vihdoin. Tämän pelin kanssa pöydälle on paljon leviteltävää ja neljällä hengellä Endless Winter otti aikaa neljä tuntia ja kolminpelinä vähän yli kolme tuntia, joka tuntuu pitkältä mekaanisesti näin kevyelle pelille. Itse peli on kuitenkin viihdyttävää analyysipähkinää ja jollain tavoin kosmeettinen tyyli ovat pitäneet mielenkiintoa yllä. Tämä on hyvinkin helposti opittavaa ja karttaan saatiin ahtautta varsinkin nelinpelissä mukavasti.

Itse olen tykännyt Lost Ruins of Arnakista, jota olen pelannut lähes kyllästymiseen asti tänä vuonna. Sen jatkoksi Endless Winter on freshi uudistus lähes samantyyppisenä, mutta suuremmalla interaktiolla karttansa vuoksi. Pidemmän päälle tämä kuitenkin tarvitsee peliin jotain lisää, mutta lisäosia ja moduuleja tuli samalla, joita riittäisi testattavaksi paljon. Joka pelikerralle kannattaakin ottaa testiin uusi moduuli, kuten Ceremonial Grounds.

Joululomien aikana aikaa tuli vietettyä perheen kesken ja hieman kevyempien merkeissä. Onhan Smart10 yhä se paras tietovisapeli ja Kingdomino todella koukuttava eskari-ikäiselle siskonpojalle. Wingspanin uusi Asia-lisäosa (joka toimii myös itsenäisenä pelinä 1–2 pelaajalle) tuli myös testattua ja se tekee pelistä entistä mielenkiintoisemman erityisesti kaksinpelinä, sillä sen mukana tuleva Duet-lauta tarjoaa uuden tavan kerätä tavoitteita, joitakin bonuksia ja vaikuttaa loppupisteytyksiin.

Lautapelioppaan uudet jutut edellisen katsauk­sen jälkeen

• Tapani uitti pandaa Panda Splash! -pelissä.
• Sampsa puolestaan juoksutti mäyräkoiria Go! Doggy Go! -pelissä.
• Inka raportoi Bezzerwizzerin uudesta painoksesta.
• Tapani testasi jo 1980-luvulla ilmestyneen Rage-tikkipelin.
• Mikko arvioi Unlock! Legendary Adventuresin.
• Sampsa soti toista maailmansotaa alle puoleen tuntiin Blitzkrieg!-pelin parissa.
• Joonas testasi Catan Kaksinkamppailun.
• Tapani harrasti japanilaisia partypelejä eli arvioi Insiderin.

Haluaisitko nähdä oman nimesi tällä listalla? Julkaisen mielelläni Lautapelioppaassa kaikenlaista lautapelisisältöä: peliarvosteluja, top-listoja, pelisuunnittelujuttuja, mitä ikinä mieleen tulee. Lue lisää Lautapelioppaan avustamisesta. Avustajia varten on nyt oma Telegram-ryhmä, johon voi liittyä. Listalla kerrotaan muun muassa tarjolla olevista arvostelukappaleista.

Lautapeliopasta voi seurata monissa eri kanavissa. Lautapeliopas löytyy Telegramista. RSS-syötekin löytyy. Jos haluat varmasti tiedon kaikista uusista jutuista heti kun ne ilmestyvät, Telegram on varmin kanava, jossa viestit eivät huku algoritmien jalkoihin.

Voit myös tilata Lautapelioppaan uutiskirjeen. Uutiskirje toimittaa Lautapelioppaan uutiskatsaukset suoraan sähköpostiisi.

Luetuimmat jutut top 10

Nämä ovat olleet viimeisen neljän viikon aikana Lautapelioppaan luetuimmat jutut:

1. Dinner in Paris
2. Yatzyn säännöt
3. Pelaa kuin miljonääri
4. Vuoden peli -artikkeli
5. Last Letter Standing
6. Bezzerwizzer
7. Smart10
8. Carcassonne
9. Escape Room – Pakohuonepeli
10. Rummikub

Lautapeliblogien päivi­tykset

• Miiran ja Annikan hyvin draftatuissa korteissa on puhuttu syksyn 2022 pelihankinnoista, noloimmista pelaamattomista peleistä, rässähtävistä peleistä, parhaista partypeleistä ja joulunajan peleistä.
• Tapani julkaisi taas 50 pelin haasteen.
• Tero listasi pelivuoden 2022 parhaat ja karvaat.
• Tapani jatko kohti tonnia -listausta.
• Puutyöläinen raportoi joulun 2022 pelailuista.
• Tero arvioi Cat in the Box: Deluxe Editionin.
• Nopparallissa testattiin Marvel: Crisis Protocol -miniatyyripeli.
• Tero pisti kirjahyllyjä järjestykseen My Shelfie -pelissä.
• Koko perhe pelaa kertoi suosikki-Azulikseen Azul: Queen’s Gardenin.
• Mikko piirteli metrolinjoja Lontoossa.
• Tero matkasi Mauille latomaan pyyhkeitä pelilaudalle.
• Nopparallissa esiteltiin uusi kotimainen Puutarha-lautapeli.
• Mikko tsekkasi Unlock! Legendary Adventuresin.
• Tero antoi joululahjasuosituksia.

Lautapeliblogeja löytyy myös Lautapeliseuran blogilistalta ja lautapelijuttusyötteestä.

Lähde

Stonemaier Gamesin pelejä esittelevä Rolling Realms on rajattomasti skaalautuva kupongintäyttöpeli, joka tarjoaa pelinkehittäjillekin hauskan hiekkalaatikon, jossa kehitellä omia ideoita.

Rolling Realms syntyi koronapandemian alkupuoliskolla. Kekseliäs ja sosiaalista mediaa suvereenisti hyödyntävä Jamey Stegmaier halusi luoda pelin, jonka kautta voisi pitää yhteyttä faneihinsa. Niinpä hän kehitti kupongintäyttöpelin, jota on mahdollista pelata videoyhteyden välityksellä vaikkapa tuhannen ihmisen kanssa samanaikaisesti.

Tärkeää kehiteltävässä pelissä oli, että sitä pystyisi helposti laajentamaan rajattomasti, ja että jokainen pelikerta voisi olla erilainen. Stegmaier ymmärsi, että koronapandemia sulki ihmiset koteihinsa, jolloin sosiaalisista kontakteista oli pulaa. Hän päätti tehdä pelinsä kehittämisestä yhteisöllisen projektin, ja näin syntyi Rolling Realms – peli, jolla saatiin kuin vaivihkaa esiteltyä kaikkia Stonemaier Gamesin julkaisemia pelejä. Stegmaier käänsi myynnin ja markkinoinnin kannalta haasteellisen korona-ajan mahdollisuudekseen.

Yksinkertainen perusidea, rajattomasti mahdollisuuksia

Pelissä kerätään tähtiä eri tavoin kahta noppaa heittämällä. Jokaisen nopan lukuarvon voi käyttää johonkin kolmesta valtakuntakortista (realm card). Korteista voi myös ansaita kolmenlaisia resursseja, ja resursseja keräämällä voi muuttaa saatuja noppatuloksia – joissakin valtakuntakorteissa resursseja tarvitaan tähtienkin keräämiseen. Kun noppia on heitetty yhdeksän kertaa, lasketaan pisteet: jokaisesta tähdestä yksi piste ja ansaituista, mutta käyttämättömistä resursseista 0,1 pistettä.

Peliä pelataan näin kolme kierrosta, joihin jokaiseen valitaan 11 valtakuntakortista sattumanvaraisesti kolme. Kolmen kierroksen jälkeen suurimman yhteenlasketun pistemäärän saanut voittaa pelin. Perusidea on siis yksinkertainen.

Yksinkertaisuutensa vuoksi peli on myös rajattomasti muunneltavissa. Jokainen valtakuntakortti esittelee jonkin yhdestätoista Stonemaier Gamesin julkaisemasta pelistä, nappaa siitä löyhän teeman ja ehkä mekaniikankin. Tähän mennessä peliin on julkaistu erikseen yhdeksän uutta valtakuntaa, joista lähes kaikki ovat jonkin toisen firman peleihin pohjautuvia. Näitä niin sanottuja promokortteja myydään Stonemaier Gamesin omassa verkkokaupassa kuuden kortin nipuissa, jossa on peruspelin kuudelle pelaajakorttipakalle yksi uusi valtakuntakortti – siis jokaiselle pelaajalle omansa.

Ei vuorovaikutusta

Pelissä ei ole lainkaan pelaajien välistä vuorovaikutusta, jos ei lasketa tulosten vertaamista keskenään sellaiseksi. Lisäksi noppia heittää vain yksi pelaaja ja kaikki käyttävät samoja noppatuloksia. Tämä on Jamey Stegmaierin mukaan tarkoituksellista, sillä se antaa pelille juuri sille ominaiset mahdollisuutensa. BoardGameGeekin keskustelupalstalla hän kommentoi asiaa näin:

”There’s absolutely no interaction in Rolling Realms so that it’s infinitely scalable, remotely playable, and even playable at different times.”

Jamey Stegmaier

Stegmaier järjestääkin edelleen säännöllisesti uusia kaikille avoimia pelisessioita Facebook Livessä ja YouTubessa, jossa hän heittää noppaa ja täyttää omia kuponkejaan, ja katsojat voivat kotona täyttää omiaan, sekä halutessaan kommentoida chat-kenttään. Aina uuden valtakuntakortin ilmestyttyä Stegmaier tietenkin järjestää pelisession, jossa uusi kortti on mukana. Näin pelisessioihin osallistujien on tietenkin aina saatava uudet julkaisut!

Pelisessioita löytää esimerkiksi Stonemaier Gamesin YouTube-kanavalta Rolling Realms -soittolistalta. Tähän mennessä pelisessioita on tallessa jo yli sata, ja niiden mukana voi edelleen pelata.

Soolokampanja ja pelinkehitysbuumi

Peruspelin mukana tulee minigolf-teemalla varustettu soolokampanja, jossa käydään lajin hengen mukaisesti 18 haastetta läpi. Jokaiseen haasteeseen annetaan ohjeet valita juuri tietyt kolme valtakuntakorttia, ja haaste pitää läpäistä tietyillä erityissäännöillä ja tietyllä pistemäärällä. ”Golf-ratojen” par, eli tavoitesuoritus, on yhtä kuin yritysten määrä haasteen läpäisemiseksi. Jokaista haastetta saa enimmillään yrittää neljä kertaa, jonka jälkeen epäonnistumisesta huolimatta siirrytään eteenpäin.

Stonemaier Gamesin virallisten lisäjulkaisujen lisäksi eri pelien pohjalta nousevien valtakuntakorttien suunnittelu on kerännyt ympärilleen melkoisen buumin. Fanien suunnittelemia valtakuntia on tätä kirjoittaessa Rolling Realmsin sivulla BoardGameGeekissä ladattavissa ja tulostettavissa ainakin 144 erilaista.

Keskustelupalstoilla riittää fanien kehittämien valtakuntakorttien ohella lukuisia erilaisia pelimuunnelmia ja kampanjoita. Stegmaier on selvästi osaltaan saanut innostettua uusia ihmisiä kokeilemaan ja harjoittelemaan pelisuunnittelua, ja lisäämään keskustelua pelisuunnittelun ympärillä. Tämä jos mikä on hieno asia lautapeliteollisuuden kannalta!

Helppo pelata missä ja milloin vain

Itselleni Rolling Realmsiin oli kiinnostavaa tutustua ilmiönä, mutta en innostunut lopulta edes niin paljoa, että olisin osallistunut Stegmaierin pelisessioon. Muiden kanssa pelatessa pelin sisäinen vuorovaikutus on itselleni varsin tärkeä elementti, ja siksi Rolling Realms pelinä kiinnosti itseäni lähinnä soolopelaamisen näkökulmasta. En siis tarkoituksellisesti pelannut peliä kuin soolona.

Soolopelinä Rolling Realms toimiikin monessa mielessä varsin hyvin, sillä peli ei vie paljoa tilaa, alkuvalmisteluihin ei mene aikaa, eikä pelin kestokaan estä ottamasta sitä esiin vaikkapa matkustaessa tai sohvassa istuskellessa. Voi kuitenkin olla, että pelissä pääsisi paremmin tunnelmaan, jos omia kuponkeja täyttelisi porukalla.

En itse nimittäin soolona oikein sitten kuitenkaan innostunut Rolling Realmsista riittävästi. Siihen tarkoitukseen omistan muita pelejä, joita mieluummin valitsen kyseistä tarkoitusta varten. Uskon tämän olevan oma subjektiivinen kokemukseni, ja varmasti joku toinen voi tästä saada soolopelinä paljonkin viihdykettä irti. Siksi suosittelen kokeilemaan Rolling Realmsia myös soolopelitarkoituksessa, sillä se ainakin tarjoaa rajattomat mahdollisuudet erilaisiin pelitapoihin, mikäli peruspaketista viehättyy.

Faktat Rolling Realmsista

Suunnittelija: Jamey Stegmaier

Julkaisija: Stonemaier Games (2021)

Mutkikkuus: Pelin perusidea ei ole kovin mutkikas, mutta jokaisen pelin alussa säännöt pitää erilaisten alkuasetelmien vuoksi lukea. Peli ei siten olekaan kerrasta opittu kevyt läpsyttely. Perhepeliksi se ei siten soveltune, onhan ikäsuosituskin 14+. Kokeneemmille pelaajille se kuitenkin on kevyehkö vaihtoehto vaikkapa filleriksi tai matkapeliksi.

Onnen vaikutus: Kolme valtakuntakorttia arvotaan joka peliin, ja niiden kokoonpanolla voi olla jonkin verran vaikutusta tulokseen. Noppatuuri sanelee myös edistymistä, mutta sitäkin enemmän se, miten noppien lukuarvoja käyttää. Kyseessä on ennen kaikkea kevyt strategiapeli.

Vuorovaikutus: Vuorovaikutusta ei pelissä ole käytännössä lainkaan. Omat valinnat eivät vaikuta muiden peliin. Toisaalta juuri se tuo pelattavuuteen paljon mahdollisuuksia ja pelaamisen vaikkapa etäyhteyksin.

Teema: Teema on hyvin löyhä. Jokaisesta valtakuntakortista tulee jokin teema pelistä, josta se on saanut inspiraationsa.

Uudelleenpelattavuus: Jokainen peli on erilainen, sillä erilaisia valtakuntayhdistelmiä on lukuisia. Lisäksi peliin julkaistaan säännöllisesti uusia valtakuntakortteja. Fanien tekemiä kortteja sitten löytyykin netistä jo ainakin 150 erilaista, joita voi vaikkapa tulostaa ja laminoida, jolloin niitä voi käyttää pelin mukana tulevilla pyyhittävillä tusseilla.

Kieliriippuvuus: Pelissä on jonkin verran tekstiä, mutta periaatteessa yhden pelaajan osatessa kieltä, on peliä mahdollista pelata myös kielitaidottomien kanssa, kunhan jokaisen pelin alussa käydään läpi kunkin valtakuntakortin erityissäännöt.

Pelaajamäärä: 1–6 pelaajaa. Pelaajamäärää ei rajoita muu kuin korttien määrä. Jos valtakuntakortteja hankkii useampia kappaleita, pelaajamäärää on helppo kasvattaa. Fanien tekemiä erilaisia valtakuntakortteja saa tulostettua BoardGameGeekistä.

Pituus: Ohjeellinen peliaika on 30 minuuttia, mikä tarkoittaa kolmea kierrosta, joista kukin kestäisi noin 10 minuuttia. Alkuun voi mennä hieman pidempään aikaa miettiessä, mitä kannattaisi tehdä, mutta kun peli alkaa sujua, peliaika-arvio on melko realistinen.

Lähde

Piirrä oma versiosi Lontoon metrosta. Next Station: Londonissa on vartin peliksi paljon sisältöä ja se näyttää poikkeuksellisen hyvältä kynä- ja paperipeliksi.

Lontoon ruuhkainen metro kaipaa päivitystä. Turistien pitää päästä nähvävyyksille, työntekijöiden toiselle puolelle Thamesia ja asukkaiden naapurustosta toiseen helposti ja tehokkaasti. Sinun pitää siis optimoida metrolinjat noudattaen kaupungin määräyksiä.

Temaattista kupongintäyttöä

Next Station: London on kupongintäyttöä parhaimmillaan. Se täyttää kaikki oman ekologisen lokeronsa vaatimukset. Peli on nopea, helppo opettaa, riittävän monipuolinen ja vaihteleva, jotta sillä on uudelleenpelattavuutta. Lisäksi peli on kaunis ja parhaat metroverkot näyttävät ihan oikeasti metrokartoilta.

Kupongintäytöt ovat usein täysin abstrakteja (Qwixx, Qwinto, Ganz schön clever, Second Chance, Träxx, Twenty One). Vähän temaattisempia ovat Next Station: Londonin edeltäjät rautatiepelit 30 Rails ja Railroad Ink.

Next Station lisää tähän värit, kartan läpi mutkittelee Thames-joki ja alue on jaettu kaupunginosiin. Teeman mukaisesti monen linjan risteysasemat ovat arvokkaampia kuten myös nähtävyydet. Ja graafinen ilmehän on kuin ilmetty esikuvansa, eli pelin tekijät ovat ”tuubinsa” tutkineet.

Teemasta on siis saatu paljon irti, samaan tapaan kuin ja Welcome To -peleissä tai Trails of Tucanassa, jotka pitivät tähän asti meidän listallamme temaattisten kuponkipelien kärkeä.

Ei tyhjäkäyntiä

Next Station: Londonissa on neljä eri väristä kynää ja jokainen pelaaja pelaa vuorollaan eri väristä reittiä. Reitti aloitetaan kyseisen värin aloitusasemalta, josta voi jatkaa mihin tahansa suuntaan pakasta käännetyn kortin mukaiselle asemalle. Rataa voi aina jatkaa kummasta tahansa päästä ja yhdellä kortilla reitin voi myös haarauttaa. Kutakin reittiä piirretään 5–11 linkin verran riippuen siitä missä vaiheessa pakasta nousee viides punainen kortti.

Reitin piirtämiseen on rajoituksia: linjat eivät saa kulkea toistensa yli, reittiä voi jatkaa vain kortin mukaiseen asemaan, samaan asemaan ei voi mennä kahdesti samalla linjalla ja niin edelleen. Mutta rajoitusten mukaan on yleensä mahdollista toimia, joten vain kerran-pari pelissä pitää tai haluaa jättää piirtämättä. Lähes aina on siis mielekkäitä valintoja ja kierrokset ovat salamannopeita kun kaikki pelaavat yhtä aikaa. Tyhjäkäyntiä ei siis tule nimeksikään.

Suunnittelua vai reagointia?

Next Station: London on enemmän taktikkaa, mutta myös strategisesti voi ja pitääkin suunnitella. Monen linjan yhdistäminen samoihin asemiin ja etenkin nähtävyyksiin vaatii suunnittelua etukäteen.

Pelissä on kaksi minilisäosaa, jotka voivat muuttaa strategiaa. Toiset kortit tuovat peliin tavoitteita, kuten ”kulje Thamesin ali 6 kertaa” tai ”käy kaikissa kaupunginosissa”. Luonnollisesti näiden saavuttaminen edellyttää kokonaisstrategian mukaan pelaamista.

Toinen minilisäosa tuo erityisominaisuuksia eri väreille. Lisäosat lisäävät uudelleenpelattavuutta muuttamatta peliä liikaa. Nämä voi hyvin ottaa tai jättää oman maun ja peliseuran mukaan.

Peliseurasta puheen ollen, pelissä ei ole lainkaan interaktiota toisten pelaajien kanssa. Klassiseen kupongintäyttötyyliin Next Station: London on 100 % moninpelipasianssi. Kaikki tekevät omia linjojaan yhtä aikaa, mutta täysin erikseen. Peli on boksissa rajattu neljään pelaajaa, mutta mikään ei estä pelaamista useammalla pelaajalla ottamalla lisää kynäsettejä peliin tai pelaamalla vuorotellen samoilla kynillä (toki lisää pikkuisen kestoa jos ”lainataan” kynää toiselle vuorolla). Meillä pelikerhossa on pelattu kuudella ja ihan hyvin voi pelata useammallakin, oikeastaan niin monella kuin pöytään mahtuu.

Kupongintäytöt nopilla tai korteilla ovat tuttu ja toimiva peligenre moneen käyttöön. Jos genre on jo kauttaaltaan koluttu, ei Next Station välttämättä tarjoa juuri uutta. Meillä se kuitenkin kiilaa lajityyppinsä kärkeen temaattisuudellaan ja pelikokemuksellaan.

Faktat Next Station: Londonista

Suunnittelija: Matthew Dunstan

Julkaisija: Lautapelit.fi (2022), Blue Orange (2022)

Mutkikkuus: Opettaa ja oppii muutamassa minuutissa. Tarpeeksi mutkikkuutta, että voi rakentaa strategiaa.

Onnen vaikutus: Korttien noston järjestys tuo satunnaisuutta, mikä edellyttää tuurinhallintaa

Vuorovaikutus: Ei lainkaan vuorovaikutusta.

Teema: Kupongintäyttöpelien temaattinen kuningas.

Uudelleenpelattavuus: Peli on aina tarpeeksi erilainen, eikä sitä voit ratkaista.

Kieliriippuvuus: Ei sisällä tekstiä.

Pelaajamäärä: 1–4 (lisäkynillä kuinka monta vain).

Pituus: 15 minuuttia.

Lähde

That’s Pretty Clever -pelistä on nyt lapsille sopiva versio. Tässä kupongintäyttöpelissä heitellään noppaa ja raksitaan ruutuja syntymäpäivien tiimellyksessä.

Yatzy on noppapelien klassikko. Alle kouluikäisille se on kuitenkaan huono valinta, koska pelatakseen lapsen täytyy hallita numerot ja perusyhteenlaskut. Kupongintäyttöpelit itsessään sopisivat nuoremmille lapsille hyvin, mutta markkinoilla on hyvin vähän mitään tarjolla. Mieleen tulee lähinnä Yatzoo, mutta ei muuta.

Wolfgang Warschin That’s Pretty Clever Kids täyttää tätä aukkoa, vaikka se ei sinänsä perustu Yatzyyn, vaan esikuvana on samanniminen That’s Pretty Clever. Aikuisille tarkoitettua noppailua on tiivistetty reilusti, mutta alkuperäisen pelin fiilis on saatu tavoitettua. Voisipa jopa sanoa, että kyseessä on lasten noppapelien parhaimmistoa.

Saksaksi peli on julkaistu nimellä Auch schon Clever. Saksalaisen englanninkielisen laitoksen kannessa lukee isolla Ganz schön Clever Kids.

Tähtien metsästys

Jokainen pelaaja saa eteensä lappusen, joka on täynnä syntymäpäiväteemaisia kuvioita. Joka vuoro kuvioita raksitaan samalla tavalla – heitetään noppia, valitaan niistä tietyn väriset, sitten merkataan lapusta kyseiset symbolit. Myös muut pelaajat pääsevät osingolle, sillä he saavat valita jäljelle jääneistä nopista yhden väriset ja merkata ne omaan lappuunsa.

Kuviot on siis jaettu neljään alueeseen – ilmapallot ovat keltaisella alueella, kynttilät punaisella, lahjat vihreällä ja erilaiset herkut sinisellä. Kun yhden alueen kaikki symbolit on raksittu, peli loppuu ja pelaajat laskevat keräämänsä pisteet eli tähdet.

Jokainen alue tuottaa tähtiä hieman eri tavoin. Ilmapallot ja kynttilät täytetään vasemmalta oikealle ja tähtiä saa tietyn väliajoin. Herkut toimivat samoin, mutta niitä kerätään samaan aikaan kolmella eri rivillä. Lahjat on sijoitettu 3×4-kokoiselle alueelle ja niitä saa kerätä haluamassaan järjestyksessä. Pisteitä tulee kuitenkin vasta silloin, kun lahjoja on raksittu kokonaisen rivin verran.

Bonuksien perässä

Tämä kaikki on kuitenkin vasta lämmittelyä, sillä pelissä (sekä ostosten keskittämisessä) kaikista hauskinta ovat bonukset. Joissakin kuvioissa on väriympyrä ja kun kuvion saa raksittua, saa raksia ylimääräisen symbolin ympyrän väriseltä alueelta. Jos siis raksin kynttilän, jossa on vihreä ympyrä, saan raksia minkä tahansa lahjan vihreältä alueelta.

Parasta ovat erityisesti useammasta bonuksesta syntyvät ketjureaktiot. Voi olla, että ensin raksin ilmapallon, jonka vuoksi saan rustata lahjan ja lopuksi vielä toisen ilmapallon. Eri alueiden kombot ovat tuttuja alkuperäisestä That’s Pretty Cleveristä ja ne toimivat yhtä hyvin myös tässä versiossa.

Koska tällaiset lapsille tarkoitetut noppapelit ovat harvassa, peli tuntuu hyvin tuoreelta ja vetovoimaiselta. Erityisesti bonusten keräily on pelin hauskinta antia ja vetoaa sekä lapsiin että aikuisiin.

Toisaalta tuoreudella on kääntöpuolena tietty alkukankeus. Vaikka That’s Pretty Clever Kids ei ole pohjimmiltaan kovin vaikea peli, se ei välttämättä aukea lapsille välittömästi. Meillä kuusivuotias tarvitsi pari harjoituspeliä, jotta hän lopulta sisäisti, miten nopat valitaan, miten symbolit raksitaan ja miten bonukset toimivat. Tämän jälkeen 6- ja 4- vuotiaat ovat pelanneet sujuvasti, joten +5 ikäsuositus on sopiva.

Mainiota viihdettä

That’s Pretty Clever Kids on ehta lastenpeli ja tekee siltä osin monta asiaa oikein. Teema on söpö ja värikäs ja sen pariin on helppo houkutella kenet tahansa. Pelissä on hyvin vähän tyhjäkäyntiä tai odottelua, kun lähes jokaisen vuorolla pääsee rustamaan omaa lappua. Ihan laatikon lupaamaan 15 minuuttiin ei päästä kuin kaksinpelissä, mutta ei nelinpelikään kestä kuin puolisen tuntia.

Lisäksi nopissa olevat kuviot fiksusti ohjaavat valintojen tekemistä. Esimerkiksi ilmapalloja on neljä erilaista ja ne täytetään järjestyksessä, joten osa palloista on pelaajalle aina turhia. Myös herkut (ja jotkut kynttiläruudut) raksitaan pareina eli vaikka heittäisi donitsin ja kakun, niillä ei tee yhtään mitään. Vaikka mukana on myös jokereita, niin usein tarjolla on vain yksi tai kaksi valintaa, mikä on alle kouluikäiselle juuri sopiva määrä.

Kyseessä on myös siinä mielessä hieno peli, että se tuntuu paljon taktisemmalta kuin onkaan. Aikuisenkin on hauska pohtia, mitä bonuksia käyttäisi ja milloin, vaikka todennäköisesti noppatuuri ratkaisee voittajan. Peli siis tarjoaa näennäistä hallinnan tunnetta, vähän kuin Warschin toinen peli Quacks of Quedlinburg.

En ole kovin innostunut kupongintäyttöpeleistä aikuisten kesken, koska silloin kaipaan yhteistä kanssakäymistä enkä oman lapun tuijottelua. That’s Pretty Clever Kids kuitenkin toimii ja vieläpä erittäin hyvin – vähäinen vuorovaikutus sopii lastenpeliin paremmin ja lapun täyttäminen viihdyttää myös aikuisia.

Faktat That’s Pretty Clever Kidsistä:

Suunnittelija: Wolfgang Warsch

Julkaisija: Schmidt Spiele (2022)

Mutkikkuus: Alkuun noppatuloksen läpikäynti ja eri alueiden täyttäminen voi tuntua alle kouluikäisestä oudolta, mutta parin pelin jälkeen homma helpottaa.

Onnen vaikutus: Hyvin tuuripitoinen, vaikka ei välttämättä tunnu siltä.

Vuorovaikutus: Vaikka peli on käytännössä oman lapun täyttämistä, niin muiden vuoroilla on oltava hereillä, koska silloinkin voi päästä täyttämään omaa lappua.

Teema: Voisi olla mikä tahansa, mutta söpö eläinsynttäriteema vetoaa kaikkiin.

Uudelleenpelattavuus: Samaa kuponkia täytetään joka kerta. Onneksi nopat tekevät pelikerroista vähän erilaisia.

Kieliriippuvuus: Peli on kieliriippumaton.

Pelaajamäärä: 2-4.

Pituus: 15-30 minuuttia.

Lähde